Kasvitunnistelua ja arvonnan tulos

Meillä saattoi kesäkuun alun osallistua arvontaan. Suoritimme arvonnan Ikean teräskulhoa hyödyntäen lappuarvontana, ja onnellinen voittaja on Elise H. Onnea voittajalle! Voittajalle on ilmoitettu sähköpostitse, ja kynttiläsomiste matkaa uudelle omistajalle heti, kun mahdollista. :)

Upeat kesäkelit ja blogien kukkaispullistelut ovat saaneet minut hortoilutuulelle, kuten varmaan edellisestä postauksesta huomasittekin. Kivikulmassa ja Zakuska-pöydässä rouvat ovat ryhtyneet keräämään sadan kukan kimppua Suomi 100-vuoden kunniaksi ja kasvioaikoja muistellakseen, lintusia kun on kovin hitaasti karttunut Birdlifen tunnistuslistaan. Minä ajattelin, että miksikäs en mukaan lähtisi tähän, johan tuota on kaikenkarvaisten kukkien, sammalien ja puiden keruusta parisen vuotta vierähtänyt. AMK:ssa niitä piti keräillä, jotta koulusta pois pääsi. Nyt voisi kuvata ihan huvikseen.

Aloitetaan yhdellä suosikeistani, jonka huumaava tuoksu tuntuu rämeillä ja soistuvilla kankailla näin alkukesästä. Pohjolan alppiruusu, Rhododendron tomentosum elikkäs suopursu on yksi suosikkikasveistani, joskin vyötäisille ulottuva suopursumättäikkö onkin inhokkipaikkojani. Ammatinvalinta ja asuinalue nyt vain on semmoinen, ettei niiltä oikein voi välttyä, täällä päin riittää suopursulle sopivia kasvupaikkoja ja mättäisiä metsiä. Aiemmin suopursu tunnettiin latinaksi nimellä Ledum palustre, mutta suon reheväkukkainen matami on sittemin kohotettu alppiruusujen sukuun Rhododendron. Suopursua on joskus käytetty oluen maustamiseen ja rohdokseksi, mutta nykyisin sen tiedetään olevan myrkyllinen. Luontoportti kuvaa suopursun vaikutuksia ja käyttöä näin:

"Haihtuvat öljyt kiihdyttävät aluksi keskushermostoa, joten pursuoluen nauttijoista tulee seksuaalisesti kiihottuneita tai tappelunhaluisia riitapukareita. Mielialan kuohahdus menee kuitenkin pian ohi ja tilalle tulee apatia. Ja kaiken tämän seurauksena on lievimmilläänkin kaamea kohmelo – pahimmillaan suopursulla voi pilata munuaisensa kertaheitolla. Kasvista tehtyä keitettä on käytetty myös pesuvetenä karkottamaan syöpäläisiä kotieläimistä sekä hiirien häätämiseen talosta. Suopursusta saadaan myös voimakasta keltaista väriainetta." Suosittelen lähinnä jälkimmäisimmän lauseen mukaista käyttöä.

Toinen oluenmaustaja kasvaa rönsyillen monilla kentikoilla, joksi kai meidänkin pihaamme voi kutsua. Alun perin sen on löytänyt lehtomaisesta metsästä, eli aika rehevältä ja kostealtakin kasvupaikalta. Näin on myös monilla muilla huulikukkaiskasveilla. Kyseessä on maahumala, Glechoma hederacea. Pihamme oli loman jälkeen täynnä kukkivaa maahumalaa ja suo-orvokkeja (tai en niin tarkkaan tiirannut, täysin mahdollisesti voivat olla myös ristymää V. x Fennica) mutta isäntä ajeli niistä tänään ruohonleikkurilla yli. Niinpä kuvasin maahumalan talon seinustalta, missä ne heiluivat kuin heinämiehet kovassa tuulessa.

Villiyrttiharrastajat käyttävät maahumalaa sen aromaattisen maun vuoksi, vaikka myrkytystietokeskus sen lievästi myrkylliseksi nimeääkin. Pieninä annoksina ei aiheuta kuitenkaan oireita, joten jos siltä tuntuu, maista toki. Maku on hassusti jotain mintun ja timjamin väliltä oreganomaisella häivähdyksellä. Juhannussalaattiin jättäisin kuitenkin laittamatta, vaikka iso osa väestöstä nauttii silloin kovempiakin myrkkyjä.

Tämän tietoiskun myötä toivottelen mukavaa juhannusviikkoa!