Lisäkivennäisiä ja pullantuoksua

Meidän yli-innokas remonttimies joutui tänään viskomaan jo kerran ulos nakattua hiekkaa takaisin sisälle. Isäntä oli niin tehokkaasti tyhjentänyt olohuonetta hiekasta, että tuleva lattia olisi laskenut jo vähän liikaakin. Meinasi kiire tulla paikkauspuuhissa, sillä isäni kävi traktorin ja kärryn kanssa hakemassa ulos viskotut hiekat ja betonit iltapäivällä pois. On muuten tuulisella säällä melko tympeää puuhaa lapioida hienoa hiekkaa etukuormaajaan, onneksi enimmät nousivat kauhalla sujuvasti ja vain vähän seinän vierustalta autettiin lapiolla. Takapihalle mahtuu Valmetti nippanappa ilman paripyöriä nyt, kun suurin osa pihlajista on kaadettu.

Isä se kävi eräänä iltapäivänä nämä kaatelemassa.

Sisällä hiekanpöly on nyt levinnyt tehokkaasti joka paikkaan parin päivän ajan, sillä olohuoneen ja keittiön välissä ei ole suljettavaa ovea ja jesarikin antaa periksi kun riittävän monta kertaa muovia joutuu raottamaan. Tänään tuo vähän nuhainen remonttimies avasi joskus menneisyydessä seinän sisään jätetyn oven olohuoneen ja makkarin väliltä. Näin olkkarin ja keittiön väliset muovit pysyvät toivottavasti tiiviimmin kiinni, kun kulku siitä loppuu. Joka paikassa on tomukerros, vaikka melkein joka päivä on imuroitu ja pölyjäkin pyyhitty noin 200% normaalia tehokkaammin... Kunnon siivousta en olekaan kehdannut suorittaa muualla kuin vessassa sitten joulun, pieni puolankalainen minussa tuumaa aina siivousta miettiessäni, että mitäpä se hyvejää.

Ajan myötä kaadetaan koko seinä, nyt on vain kulkuaukko osviitaksi tilan koosta.

Arkeologinen löytö, vanha tapetti. Melkoisen railakas vihreä tässä, taidamme itse suosia neutraalimpaa linjaa.

Meillä on useimmiten semmoinen työnjako, että isäntä huolehtii remontista ja minä remonttieväistä. Voipi olla, että eväissä on vähän ekstramineraaleja tällä haavaa, mutta siitä huolimatta on meidän keittiössä tälläkin viikolla leivottu piirakkaa ja kakkua. Sen verran emäntää minusta löytyy, että vierasvara pitää olla, ja viime aikoina sitä onkin tarvittu kun näitä apukäsiä tuppaa dimexit päällä ramppaamaan harva se päivä. Hyvä vaan, että on apuja! Ja eipähän tarvi niitä pullia ja kakkuja ite syödä niin paljon, leipoisin minä niitä vaikkei ketään kävisikään. Oikein heruttelevan omenapiirakan kuvan meinasin laskiaisen kunniaksi tähän lisätä, mutta tekniikka ei ole ystäväni ja niinpä jää kuva tällä kertaa välistä. Pitkiä pellavia ja iloista laskiaista!

Fuktisol tekee autuaaksi

Minulle on koko talvi puhuttu Fuktisolista™. Se on ihmeainetta, joka parantaa kaiken, mitä meidän lattioissa on joskus mahdollisesti ollut ja mahdollisesti tulee olemaan vialla, mikäli uskoisimme kaiken, mitä mieheni on meille muille selostanut. Oikeasti se näyttää lekasoran ja styroksin lehtolapselta, virallisemmin se on salaojittavaa lämmöneristettä. Voi sitä riemun päivää kun eristelevyt lopulta olivat pihassa. Se jälkeen ne ovatkin olleet siinä lähinnä vaivaksi, sillä ne kipattiin suoraan halkovaraston oven eteen kulkemista haittaamaan ja lentelevät kovilla tuulilla pitkin pihaa, ovat sen verran kepeitä. Appiukon kanssa monimielisinä tietenkin murteistimme sanan Fuktisol heti joksikin ihan muuksi...

Tällä hetkellä makuuhuoneessa on eristelevyt, muttei vielä muuta. Eilen kokoonnuimme anoppilaan porukalla extempore iltaa istumaan ja totta kai tärkeimpiä puheenaiheita olivat meidän remontti ja langon ensimmäinen oma auto. Miettiessämme, kuinka paljon betonia lattiavaluun tarvitaan tuli mieleen, että helpompi olisi ehkä tilata betoniauto kuin ruveta itse mylläriksi. Makuuhuoneeseenkin kun betonia hurahtaa jo toista kuutiota, mikä tarkoittaa melko monta sementtikiloa, ämpäreitä ja myllynpyöritystä. Ja jos tilataan betoniauto, onko sama tilata sitä betonia riittävästi toiseenkin huoneeseen...? Tästä seurauksena meillä on paitsi joukko vapaaehtoisia remonttimiehiä, muuttoapulaisia sekä useampi evakkopaikka, myös räjähtänyt olohuone. Jep, aiemmin mainitusta norsusta on nyt toinenkin kankku nuotiossa.

Onneksi on piharakennus, jossa nukkua. Lattian purkua ennen pitäisi siivota se piharakennus, näkyi kaapeissa pyörivän lähinnä hiirenkakkaa. Sänky kannetaan sinne, muiden tavaroiden sijoituspaikka on vielä vähän hakusessa. Sen verran tuskastuttavaa tämä pieneen tilaan ahtautuminen, että mieli teki polttaa jo muutakin kuin aitassa olleet äklöt lastulevyhuonekalut. Toki onhan tämä edistystä, sillä joudumme vielä hetken odottelemaan lattialämmityssuunnitelmaa ja siihen tarvikelistaa, ennen kuin makkarin puolella pääsee eteen päin. Nyt voidaan sentään jotain puuhata sillä välin. Tämä muutos remonttiohjelmassa ratkaisee myös miestä vaivanneen ongelman eli miten lattialämmityksen putket saadaan vedettyä näppärästi myös olohuoneen puolelle. Kivijalkaan porailtiin jo reijät putkille, mutta jotenkin ne pitäisi vetääkin suojineen päivineen niistä läpi. Enää ei rassaa kuin emäntää tämä remontti.

Onhan tämä mukavampi kuin se kaikennielevä hiekkaerämaa.

Hommat hanskassa –hanskat hukassa

Lueskelin eilen Hesarin nettiversiota ja silmiini sattui artikkeli Suomalaisten suosikkitaloja odottaa purku tai täysremontti – nämä asiat kannattaa huomioida rintamamiestalon remontissa. Jutussa tekniikan tohtori Juhani Pirinen sanoo rintamamiestalojen kunnostuksen yleisimmistä virheistä muun muassa näin: ”’Ryhdytään rakentamaan sisustaa, vaikka vesikaton, julkisivujen, alapohjien ja kellarinseinien rakenteet on tutkimatta ja korjaamatta. Tällainen korjaus menee yleensä hukkaan, kun vauriot joudutaan myöhemmin korjaamaan, jos esimerkiksi ei tutkita purujen todellista tilaa ja jätetään ne vaihtamatta remontin yhteydessä.’” Tämähän on siis juuri, kuten meillä tehtiin, noustiin niin sanotusti takapuoli edellä puuhun... Onneksi vain yhden huoneen osalta. Makuuhuone on meillä semmoinen testinurkka, kaikki ideat kokeillaan ensin siellä ennen kuin kovin revitellään muualla.

Onnessamme kuvittelimme, että pääsisimme helpolla ja talo olisi jotakuinkin perusrakenteilta kunnossa, eikä esim. lattioita tarvitsisi alkaa aukoa. Niinpä kesän lopulla jalkavaivaa poteva mieheni tekemisen puutteessa tempaisi muovimatot pois, totesi alla olevan ihan hyvä lautalattia ja maalasi sen. Minä tilailin innoissani tapetteja ja valitsin värejä. Näin hienolta se näytti (jättäkää matkalaukkuelämä huomiotta):

On sievät Pihlgren&Ritolan paperitapetit, puolipaneelit yms, uunia ei sentään ehditty maalata. Kirittäjänä hommissa oli syyskuussa olleet häät, joihin mennessä piti saada pinnat taas siistiksi, sillä majoitimme vieraita kotiimme. Sitten alkoi mies puhua, että kun hänellä vuotaa nokka. Epäiltiin vähän kissojakin, mutta mies on kait vihikoiran sukua ja oli varma, että jotain hajua lattianjamasta tulee. Minä en haistanut mitään, mutta lisäksi minulle esiteltiin oletettavasti kirjatäiksi tunnistettuja pikkuötököitä, jotka kuulema lisääntyvät kosteissa rakenteissa ja söivät meidän tapettia! Varpaitakin paleli lauhemmallakin kelillä.

Näin ollen muutimme olohuoneeseen ja alkoi vasta asennettujen puolipaneeleiden osittainen irrotus ja lattian aukaisu. Ensimmäisten lattialankkujen irrottua pölähti alta semmoinen ummehtunut purunhaju, että minäkin muiden epäilevien tuomaiden ohella älysin, että kyllähän se isäntä oli oikeassa eikä kaikki ollut kunnossa. Puruja oli jossain vaiheessa vaihdettu lasivillaan, mutta vain osalle lattiaa. Eristeen ja lankkujen välissä oli sitä paitsi kymmenisen senttiä väliä, missä kävi melkoinen veto. Ihmekös niitä villasukkia kuluikin.

Meidän talossahan on alunperin lattiarakenne sellainen, että ensin on hiekka, jonka päälle on valettu betoni, joka sitten on sivelty bitumilla veden kapillaarisen nousun pysäyttämiseksi. Betonin päällä on purueriste ja lattialaudat. Rakenne ei ole ollenkaan pommin varma, vaan jo tuon ajan betonivalut ovat usein vähän mitä sattuu. Meidänkin betonilaatassa näkyi halkeamia ja betoni meni hyvin helposti rautakangella hakaten palasiksi. Vaikka bitumin tarkoitus on estää veden nousu, olivat lattiapurut jossain vaiheessa osin kastuneet, luultavasti ennen kuin tontin ympäri on kaivettu kunnon ojat ja vedenpinnan ollessa tontilla korkeammalla. Myös lattian alajuoksut (eli muille keltanokille suomennettuna: lattian tukipuiden alla olevat laudat) olivat osittain lahonneet. Kuvassa näkyvät alajuoksujen jättämät jäljet, mustimmat kohdat ovat alta paistavaa bitumia. Vähän sienirihmaston jäänteitäkin sieltä löytyi. Kirjatäiden kotipaikkaa sen sijaan ei löytynyt, ja luultavasti ne tulivatkin tapettien matkassa. Niitä ja serkkujaan pölytäitä löytyy aika yleisesti uusistakin taloista, joissa rakennusmateriaalit ovat vielä ns tuoreita.

Ei muuta kuin ikkuna auki ja kaikki tavara ulos. Osa hiekastakin piti lapioida pois suunniteltujen korjaustoimien vuoksi. Sitä hiekkaa onkin ollut nyt pari-kolme viikkoa ihan joka paikassa. Kun kysyn mieheltä, mitä hän miettii, on vastaus ollut yhdeksän kertaa kymmenestä: "Rakenteita." Mutta tätähän me halusimme ja oppirahojahan nämä ovat, tuumasi appiukko.

Lähtötilanne

Rintamamiestalon osto ja sitä myöten muutto ensimmäiseen omaan kotiin antoivat sysäyksen jo tovin muhineelle ajatukselle omasta blogista. Esimerkkejähän ei puutu, äitini on kirjoitellut blogia vuodesta 2011 ja naapurissakin blogataan. Omalle blogilleni aihe valikoitui tällä hetkellä elämää kovin hallitsevasta remontista, joka ei taida ihan heti loppuakaan... Remontti-Reiskana ja atk-tukihenkilönä toimii mieheni, joka ei aivan penseästi suhtaudu blogiajatukseen itsekään.

Taloa etsiessä ostoslistalla oli sopivan ikäinen, remonttia kaipaava mutta täysin asuttavassa kunnossa oleva omakotitalo maalta, kotikylältämme tai lähistöltä. Plussaa, jos mahdollisesti hamassa tulevaisuudessa sikiävillä mukuloilla olisi pyöräilymatka mummolaan, muttei kummankaan anopin pihalle näy, eikä huuto kuulu. Huono asia meidän kannaltamme ei ollut myöskään täkäläisten maalaiskylien matala hintataso. Selasimme pitkän aikaa myytävänä -ilmoituksia lehdissä ja netin välityssivustoilla, mutta parhaiten toimi jälleen kerran vanha kunnon puskaradio. Kävimme katsomassa pienehköä vaaleankeltaista taloa pellon laidalla ja kohta pönötimmekin jo hermostuneina pankissa; "saahaankohan me sittenkään sitä aspia..."

Osahan epäilee aina innokkaiden remontoijien mielenterveyttä. "Samalla rahalla saisitte uuden", "Komia paikka, tuo tönö tuosta nurin ja uusi tilalle" jne jne. Mutta kun eihän se ole sama asia! Kymmenisen vuotta kerkesimme miehen vanhempien kanssa remontointia harjoitella ja jotain viehätystä siinä hissuksiin tekemisessä ja vaihtoehtojen maltillisessa puntaroinnissa on. Toki tämmöisessä 60 vuotta täyttäneessä talorouvassa tekemistä alkoi löytyä, jopa vähän enemmän kuin ensin ehkä ajattelimme. Mutta kuten appiukko sanoi, norsu syödään pala kerrallaan. Intoa olisi vaikka kuinka, onneksi aika ja kukkaron sisältö on rajattu, mikä ehkä toivottavasti karsii hätiköityjä päätöksiä.

Muutamia kuvia lähtötilanteesta. Kuvat on otettu ennen muuttoamme.

Vanhalla, 50-luvulla rakennetulla puolella oli joka huoneessa tummat mäntypaneelikatot. Lisäksi makuu- ja olohuoneen ikkunat ovat pohjoiseen päin, joten huoneet olivat pimeähköjä.

Joka huoneessa on uuni. Keittiössä on levinuuni ja lisäksi tämmöinen erikoinen lämmityskattila, joka on asennettu lisäosan rakentamisen aikoihin.

80-luvulla tehdystä elintasopatista löytyy välihuone, jossa on varaaja ja pimeä nurkka, joka kerää rojua ja pölyä... Kodinhoitotiloja ei ole.

Kylpyhuoneeseen ja saunaan käynti varaajakuvasta katsottuna oikealla. Saunassa paleli kesän lopulla varpaita, jokin siinä mättää.

Keittiön kaapit ovat jotakuinkin ok, kuvassa näkyy myös muovimattoa, joka peittää suunnilleen joka lattiaa pesutiloja lukuun ottamatta. Vanhalla puolella on alla lautalattia.

Blogia päivitellään sitä mukaan, kun remontti etenee. Kesän tullessa saatetaan kurkistella pihamaallekin, mikäli inspiraatio iskee!