Retkellä

Jokos olette selvinneet juhannuksen juhlinnasta? Me kävimme tänään miehen ja vanhempieni kanssa päiväretkeilemässä lähiseudulla. Naapurikunnasta Muhokselta löytyy helppo ja näyttävä retkikohde, Liimanninkoski. Liimanninkoski on Muhosjoessa, paikassa, jossa joki laskeutuu syvää kuruun. Kurussa on myös lehtojensuojelualue ja viereistä perinneniittyä hoitavat oikein ystävälliset lampaat. Parempi niiden on kilttejä ollakin, koskelle kun pääsee lammashaan läpi vievää polkua.

Bää! Tämä etummainen kaveri yritti lähemmäs päästyään maistella minun kameraa. En antanut.

Lampaat päästävät tosiaan ihan taputteluetäisyydelle, tai meidän tapauksessa suorastaan tuovat itseään tykö. Lampaat laiduntavat heti parkkipaikan vieressä, niitä pääsee katsoman vaikka lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa. Kosken viertä kiertää luontopolku, pituudeltaan 1,4 kilometriä ja muutaman sadan metrin päässä pysäköintialueelta pääsee paistamaan makkaraa laavulle, joka sijaitsee aivan parhaiten pauhaavan koskiosuuden reunalla.

Luontopolulla meinasi isäntien ilme olla välillä vähän pitkästynyt. Äitin kanssa kun pyllötimme milloin minkäkin puskan juuressa kontaten kameroidemme kanssa sillä aikaa, kun miesväki keskittyi lähinnä läiskimään hyttysiä. Mutta kun siellä kasvaa vaikka mitä! Pääsin välillä verestämään tunnistustaitojani ja ihmettelemään muitakin, kuin puolukoita ja suopursua.

Ensin löytyi metsämansikka, Fragaria vesca. Se kasvoi laavun luona. Kosken partaalla kasvoi myös lehtovirmajuurta, vaan sitä en tullut kuvanneeksi.

Tämä herkkä alkukesän kukkija on oravanmarja, Mainthemum bifolium. Maianthemum tarkoittaa toukokuun kukkijaa, bifolium kaksilehtistä, joskin usein lehtiä on enemmän ja vielä tänään iso osa oravanmarjoista oli vasta nupulla. Oravanmarja tekee myöhemmin punaisia, myrkyllisiä marjoja, jotka useista muista myrkkymarjoista poiketen ovat hyvin makeita, kertoo Luontoportti. Oravanmarja pitää varjoisista, kuivista, mutta ravinteikkaista kasvupaikoista.

Toinen myrkyllinen tapaus on sudenmarja, Paris quadrifolia. Nimestään, quadrifolia, huolimatta ei ole ollenkaan tavatonta löytää viisi- kuusi tai jopa seitsenlehtisiä sudenmarjoja. Huonolle paikalle itäneellä yksilöllä voi olla vain kolme lehteä. Sukunimi Paris taas tulee Troijan prinssiltä, jonka osuudesta nimeen Luontoportti kertoo näin: "Hermes-jumala pyysi antamaan kultaisen kranaattiomenan jumalattarista kauneimmalle. Nimenantajan näkemyksen mukaan sudenmarjan neljä lehteä ovat Paris ja kauneuskilpailun kolme jumalatarta, granaattiomena puolestaan latvaan kehittyvä marja." Toisin kuin oravanmarjan, mustikkana suuhusi pistämän sudenmarjan tunnistat kyllä karmeasta mausta. Kumpikaan myrkkymarja ei onneksi aivan roppakaupalla marjoja tee, ja pienistä määristä selviää yleensä mahanpuruilla.

Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, ja se kauniisti kukoistaa! Tämä ei kyllä ollut yksin, ja kukoistuksestakaan ollut tietoa. Lieneekö syynä ollut hyvin varjoisa kasvupaikka kuusten alla. Joka tapauksessa kuvassa on metsäruusu, Rosa majalis. Sen kanssa samaan ruusukasvien heimoon Rosaceae kuuluu myös ensimmäiseksi esitelty metsä- eli ahomansikka. Tiesitkö, että ruusukasvien heimossa on yli 2000 lajia?

Jatketaan ruusukasveilla, niitä kun riittää paitsi pihoilla ja viljelmillä, myös soilla ja metsissä. Tässä lillukka, Rubus saxatilis. Kavereina sillä on metsäimarteita. Lillukka voi myös risteytyä sukulaisensa mesimarjan (Rubus arcticus, myöskin bongattu jokinotkosta) kanssa, mutta marjoja ei risteymästä tule. Samoilla kasvupaikoilla viihtyy myös vadelma eli vattu, Rubus idaeus. Sanonta "kompastua lillukanvarsiin" tulee lillukan rönsyilevästä kasvutavasta. Ruusun suvussa ei taida ainakaan Suomen luonnosta myrkkymarjoja löytyä. Lillukan punaisia marjojakin voi siis syödä, hyviäkin ne ovat, mutta vähäisiä.

Ruusun laajaan heimoon ja vatukan sukuun kuuluu myös lakka, eli hilla, suomuurain, valokki, Rubus chamaemorus. Meillä silloin, kun joku ehti hilla-aikaan suollekin kaupallisen marjaviljelmän sijaan, kävi äiti poimimassa lakkoja ja isä hilloja. Itse pakastan (tai saan sukulaislahjoituksina) tai kesäkuumalla pistelen kulkiessa suuhuni hilloja, mutta jotenkin niistä prosessoinnin seurauksena aina tulee lakkakakkua ja -hilloa tai lakkasoppaa...

Trientalis europaea eli metsätähti on yksi harvoja seisenterälehtisiä kukkia. Siinäkin on kyllä vaihtelua, joskin sangen vähäistä kun ottaa huomioon metsätähden yleisyyden. Metsätähden kukat houkuttelevat huonosti hyönteisiä ja kasvupaikat ovat yleensä niin paksussa sammalessa, että harvat siemenet eivät yleensä pääse itämään. Sen sijaan metsätähti levittäytyy rönsyillä. Jos muuten metsässä tulee vastaan maahisten jalkapalloja muistuttavia, nuppineulanpään kokoisia palleroita, ovat ne metsätähden siemeniä. Metsätähti kuuluu esikon heimoon Primulaceae.

Tästä minä en ihan varma ole, mutta tutkittuani Liimanninkosken luontoesittelyä ja Luontoportin puu- ja pensasosastoa tulin siihen tulokseen, että kuvassa voisi jopa olla lehtokuusama, Lonicera xylosteum. Todennäköisempää kuitenkin meikäläisen tuurilla on, että se on täysin tavallinen virpapaju, jota vaivaa lievä ylivalotus ja huono keskittäminen.

Vielä pari kasvillisuusyleiskuvaa. Ylemmässä kuvassa on heleän vihreä metsäimarrematto lehtotesmasäestyksellä ja alemmassa kuvassa lillukat, kielot ja nuokkuhelmikät sulassa sovussa. Lehtotesma on korkeahko, leveälehtinen, löyhäröyhyinen lehdon heinä, näyttää äkkiseltään sangen mitättömältä. Lehti on kumimaisen tuntuinen, vähän venyväkin. Nuokkuhelmikkä puolestaan on villiintyneen pihanurmikon näköinen ja kokoinen, harvana kasvava kapea heinä, jonka parhaiten tunnistaa kukinnon rivissä nuokkuvista "pampuloista".

Pienen ulkoiluretkemme varjolla saattoi illalla leipoa mukamas hyvillä mielin valkosuklaapekaanipähkinäkeksejä. Nyt on vähän stailattukkin kuvaa varten:

Takana miehen tuoma synttärikimppu, tuli kvartaali täyteen aattona. Lahjaksi sain kukkia leikkona ja amppelissa ja mieheltä kolmijalan kameralle. Ai että, hyvin on valintoja tehty kun synttärilahja on näin mieluisa! ;) Pääsee kuvailemaan tärähtämättöimiä kuutamoita ja revontulia ja auringonlaskuja jajajajajaja....

Lomatunnelmia

Hönkästiinpä vajaa pari viikkoa Kroatiassa remonttipölyjä paossa. Ihan kahdestaan ei oltu, oli puoli sukua matkassa, nimittäin miehen puolelta. Viidentoista hengen seurueemme käsitti appivanhempani, miehen koko sisarusparven lisäjäsenineen sekä miehen siskon perheen. Pikkuinen kummityttömme opetteli itsenäistä kävelyä reissun ajan ja taapertaakin nyt sangen sujuvasti, vahtijoiden kauhuksi. Ei sentään uima-altaaseen pudonnut, vaikka sellainenkin lomahuvilan pihassa oli. Valvotusti altaassa kyllä viihtyivät kaikki taaperosta ukkiin.

Meillä on onneksi sopuisat sukulaiset, niin ei tarvinnut reissussa kovin kättä vääntää köökivuorosta, siivouksesta tai muustakaan. Keittiössä taikka ulkogrillin äärellä hääräsi vähän itse kukanenkin vuoron perään, jolloin varmistettiin myös täysin erilaisten, mutta aivan yhtä herkullisten ruokien riittäminen koko loman ajaksi. Slurps! Yhdet parhaimmista pihveistä koskaan grillattiin pihan isossa puugrillissä, vieläkin näen päiväunia niistä ja siitä punavinikastikkeesta pihvin kyytiläisenä. Kroatiassa ruoka ja viini oli halpaa kaupasta ostettuna, niinpä viiniä lorahti useampanakin päivänä ruokaan. Yli jääneet nautittiin pimenevässä illassa päivän tapahtumille naureskellen. Käytiin sitä muutamana päivänä ravintolassakin syömässä, pari kertaa lähdettiin nuorisoporukalla muka "ihan jotain pientä ja nopeaa" hakemaan ja sitten syötiinkin useampi ruokalaji... Kun lähes koko lähipiiri on matkassa, voi tuliaisrahat käyttää sen sijaan itsensä hemmotteluun hyvällä ruualla!

Vuokrasimme huvilan AirBnB:n kautta, hotelliin ei näin isolla porukalla ja tällä varallisuudella huvittanut mennä. AirBnB on siis nettisivusto, joka välittää loma-asuntoja. Samalla se turvaa sekä vuokraajan, että lomalaisen rahat. Saimme ison, kahden rakennuksen huvilakompleksin käyttöömme mielestämme sangen halvalla. Vuokraisäntä järjesti myös kuljetukset lentäkentältä ja lähtöpäivänä takaisin, mitkä nekin kuuluivat hintaan. Kohdekaupunkimme oli pieni Slatine, joka oli meille täydellinen rauhallisen sijaintinsa, mutta hyvien kulkuyhteyksiensä puolesta. Naapurissa asui ahkerasti kasvimaitaan kuoputtavia mummeleita, sekä taloaan vasta rakentava nuori pariskunta. Keskellä aitoa kroatialaista elämää siis pääsimme asumaan. Meren rantaan oli muutama sata metriä, ja siitä kulki säännölliset lauttavuorot historiaa pullisteleviin Splitiin ja Trogiriin. Kumpikin ovat vähän isompia paikkoja kuin Slatine, joskaan eivät nekään mitään metropoleja ole.

Slatinen upeanvärisiä iltoja riitti koko loman ajaksi.

Illan tunnelmapala. Sieviä kukkia oli jos huru mycket, suurin osa sikäläisistä rikkaruohoista on meillä kesäkukkina tai puutarhakasveina. :D

Trogirin kattojen yllä. Trogirin vanha kaupunki on täynnä kapeita kujia ja mukavia kahviloita ja ravintoloita. Sekä vihannestori. Ah nam. Kuva otettu vanhasta linnoituksesta, nimi jäi mielestä.

Splitin kaupunki on rakentunut keisari Diocletianuksen palatsin ympärille. Palatsin aukiolle pääsee käppäilemään vapaasti, ja palatsin alla on matkamuistobasaari, jos niin voi sanoa. Palatsin osana on katedraali, jonka kellotornista näkee kauas. Torniin pääsee pientä maksua vastaan. Katedraali näytti olevan suosittu vihkimispaikka, ökyhäiden pukumuotia pääsee katselemaan aukiolla lähes päivittäin.

Marjan-kukkula on osa Splitiä, sitä voisi kuvata ylisuureksi kaupunginpuistoksi. Yllä oleva kuva Splitistä on kuvattu juuri kukkulan rinteeltä. Vaivaiset 314 askelmaa ja olet kukkulan huipulla, sieltä näkee kauas, joka suuntaan ja ihan ilmaiseksi. Matkalla ylös kannattaa pysähtyä kuvaamaan kukkivia kaktuksia ja hörpätä vettä.

Krkan kansallispuistossa on kyllä sieviä putouksia, mutta siellä ei mahdu kääntymään, niin paljon siellä oli turisteja, vaikkei ollut vielä edes turistikausi. Laivamatka sinne on kuitenkin mukava, ja jos portilta pääsee eteen päin, alkavat turistit vähetä parin kilometrin päässä... Lisäksi putouksista on vaikeaa saada kuvaa ilman yhtään uimaria. Mene ennemmin Marjan-kukkulalle, jos haluat mukavan rauhalliselle maisemankatseluretkelle.

Katseltavaa olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa, mutta koti-ikävähän siellä tulee. Kissoillakin oli ollut ikävä, vaikka äiti niitä hyvin hoitikin poissa ollessamme. Piki oli osoittanut suorastaan masennuksen merkkejä. Kotiuduttuamme oli kummallakin katilla hirveä hoidontarve, ja Pikin silmät olivat innosta suorastaan lautasen kokoiset kun illalla pääsi viereen nukkuman. Harvoin ne kyllä nykyään muuten enää yötä vieressä köllöttävät, mutta nyt nukkuivat koko yön kyljessä kiinni. Tänään ne valtasivat vielä purkamattoman matkalaukun petikseen... On ne nuo karvalapset kuitenkin ihania.

Arki koitti heti. Kun iltayhdeksältä oltiin koko päivän reissaamisen jälkeen kotona, meni meikäläinen seuraavana päivänä kahdeksaksi töihin. Miehellä ensimmäinen työvuoro oli tänään, yhden välipäivän sai hän sentään pitää. Suomen kesän "lämpöaalto" ei Kroatian +28 lämpötilan jälkeen tuntunut miltään, metsässäkin oli suorastaan mukava kävellä vaikka yleensä tekisin kuolemaa tässä säässä rämeellä tarpoessa. Onpahan tämän viikonlopun Untorockin puistokokousosastolla kerrankin lämmin istua ulkona. Aurinkoista viikonloppua!

PS. Vielä ehtii osallistua arvontaan!