Uusia perinteitä

Näköjään alkaa muodostua jo tavaksi, että vapun lähestyessä talkoillaan ja poltetaan kokkoa. Tällä kertaa on pidetty jalat ehyenä! :D Minulla oli lauantaikin työpäivä, joten mieluummin olisin talkoot ottanut ensi viikonlopulle. Miesväelle passasi kuitenkin parhaiten tämä viikonloppu, joten mitäs sitä yhdellä vaimolla tekee. Toisin sanoen, kun lauantaina tulin luentoreissulta kotiin, pääsi samointein kokkaamaan talkooväelle ja sen jälkeen kantamaan purkutavaraa nuotioon. Siinä sitten jatkettiinkin työpäivä 12-tuntiseksi. Niin se taisi olla kyllä muillakin. Sunnuntaina jatkettiin, tosin taisi tulla vaivaiset 8 tuntia työpäivälle pituutta. Jo puolenpäivän aikaan kävi mielessä, että ei sitä lepopäivää ihan turhaan ole käsketty pyhittää... Puhdin se vie tuommoinen pitkä ja touhukas työviikko!

No mitäs sieltä sitten on tällä kertaa purettu? Kas tätä:

KAPUM!

Eli keittiöhän se tällä kertaa on räjähtänyt. Elämme taas vaihteeksi ilman uunia ja pölyä on kuin Tutankhamonilla haudassaan. Kiitos ahkeran talkooväen, on tätä kirjoittaessa jo purut imuroitu pääosin pois ja nuokin seinät jo melkein villoitettu. Lisäksi töissäoloaikanani oli tänään korjattu pystyä ja alajuoksua sun muuta, pääosin tästä yhdestä lahonneesta kohdasta:

Tuossa on ollut vissiin joku tiskiallas tms, joka on vuotanut tuonne rakenteisiin. Päävesiputki tulee kans tuohon ihan viereen, eteisen puolelle tosin. Muita mukavia löydöksiä olivat kaikki hiiren pesät yms reijät, joita ne olivat vuosien saatossa seiniin nakertaneet. Ihmekös tuo jos vähän vinkka käy... Yhdestä kolosta olikin havaittavissa selvä lämmönkarkaus, kun talven oli yhdessä kohtaa seinän juuressa lumikinoksessa reikä kun pukkasi lämmintä ilmaa sisältä siitä. Noh, nyt on eristetty ja kissat hiirikantaa kurittamassa! Killit onkin olleet intomielellä ulkona nyt, kun kevät on vihdoin tullut. Käyvät sisällä lähinnä syömässä, satunnaisesti päiväunilla.

Kaikenlaista kummaa on taas seinistä löytynyt. Yllä näkyykin tuo mahtava keltainen väri, joka on keittiön seinissä joskus ollut. Lattiastahan purettiin tummanpunaiseksi maalatut lankut muovimaton alta, melkoinen väriyhdistelmä! Vanhojen sähköjohtojen vedot näkyvät selvästi, sähkökaapin paikka oli aiemmin ollut nykyisen liesituulettimen kohdilla. Tai siis, liesituuletinkin on tällä hetkellä suhteellisen entinen...

Seinälevyjen alta löytyy tapettikerrostumia. Ne on dokumentoitu tarkkaan, mutta ihan vastaavia emme taida tänne laittaa. Tällä hetkellä mieli kallistuu Uulan hengittävien sisämaalien kannalle. Mukavahan tuo silti on nähdä, mitä on ennen ollut. Vihreä tapetti ja sen alta pilkottava punajuuren punainen kukkatapetti ovat olkkarin muinaista väritystä.

Astetta kummallisempia löytöjä edustaa keittiön seinästä löytynyt kirveenterä. Lisäksi on löytynyt muutama viinapullo ympäri taloa, yhdessä oli jostain syystä öljyä tms polttoaineen tapaista hajusta päätellen. Totta kait just se pullo tipahti lattialle ja öljyt siihen haisemaan... Lähti onneksi pois imeyttämällä talouspaperiin ja hiomakiveä heiluttamalla.

Tuo pomeranssiviina ei kuulosta kovin hyvältä...

Keittiössä oli aiemmin pihan puolelle leveämpi ikkuna. Kunhan ikkunaremonttirahat on jossain vaiheessa kasassa, korvataan nykyinen alkuperäisen levyisellä ikkunalla. Kuvassa siis ruskea pätkä seinässä on ikkunan pienentämisen jäljiltä. Liekö jossain vaiheessa tullut edullisimmaksi ottaa kaikki ikkunat samalla leveydellä, kun on tällaiseen ratkaisuun päädytty. Me taas vaadimme valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa!

Eteisen puolella on myös operoitu, meneehän se siinä samalla. Levyt oli pääosin irti jo sunnuntaina, mistä seurauksena viimeisen kahden päivän aikana vessassa kävijä ei ole välttynyt purusateelta päähänsä. Sentään itse vessassa saa vielä istua katseilta suojassa! :D Osa keittiön kalusteista on myös eteisessä, joten se on melkoinen miinakenttä ollut pari päivää.

Onni on toimiva hella aitassa. Uunin puuttuessa käytin sunnuntain evästyksessä vähän mielikuvitusta ja paistoin pinaattivohveleita. Tulee muuten himputin hyviä! Perusvohvelitaikinani käsitti 4 dl maitoa ja kaksi kananmunaa sekä 3 dl vehnäjauhoja. Suolaa ja leivinjauhetta tietenkin. Puolitoistakertaistin taikinan ja lisäsin varmuudeksi vielä yhden munan lisää, sillä pinaattiletut ainakin meinaavat aina rikkoutua jos ei munia ole riittävästi. Taikinaan lisäsin 2 pussia pakastepinaattia. Jauhoina käytin hiivaleipäjauhoja. Lisukkeeksi tein savuporo-ananas-täytettä ja tonnikalatäytettä. Vohveleita tuli aika lailla passelisti noin 15, eli 3 per nassu. Nälkäiset nuoret miehet sipaisivat lisäksi yli jääneitä täytteitä ruisnappisten päälle ja söivät vielä muutaman niitäkin. Tänään annoin periksi ja hain pitsaa kahdelle tänään uurastaneelle työmiehelle.

Eilen ei tarvinnutkaan kokata, sillä kävimme mutkan kaupungissa lattialaattaostoksilla sekä mietiskelemässä tulevien seinien väritystä (ja siis syömässä, tärkeintä!) MINULLA ON SIIS KEITTIÖÖN LAATAT! ONNI JA AUTUUS!

Virkkauksia ja muuta piiperrystä

Kävi klassisesti. Parin viikon maksettu vapaa alkoi, ja heti toimiston oven sulkeuduttua tuli kurkku kipeäksi. Nyt on miehen kanssa kolme päivää niistetty, köhitty ja maattu sohvalla välillä kuumemittari kainalossa. Tänään ei maattu sohvalla, mutta niistetty ja köhitty senkin edestä. Hyvä puoli tässä on se, että töllön katsomisen ohella ei ole jaksanut mitään kovin fyysistä tehdä, joten pitkähköksi venähtänyt mattoprojektini valmistui.

Suunnilleen vuosi sitten aloitin maton virkkauksen, mutta minulle poikeukkeuksellisesti sain sen lopulta myös valmiiksi! Ohje on Lankavan Ratas-matto, joka sopii tämmöiselle käsityötaidottomallekin. Kuteena käytin Novitan Eco Tubea, joka tosin on älyttömän raskas kude, ja 95 cm leveällä matolle tuli painoa varmaan 2,5-3 kg. Jos yhtään isompaa projektia suunnittelet, suosittelen muuta kudetta, tämä käy äkkiä käsille. Jälki on tosin nopeaa. Vähän meinasi huolettaa kuteiden riittävyys, joten jätin maton pikkuisen "kesken" ohjeen kierroslukuihin nähden. En myöskään halunnut valkoreunaista mattoa tähän törkykasaan, joka meillä toimittaa lattian virkaa. Matto kuvattu toisen maton päällä.

Kudetta piti hommata kesken kaiken lisää ja sitten sitä jäi yli. Tein kissoille "pesän" samasta kuteesta, pesän onnistuneisuudesta en ole vielä ihan varma. Pitänee pestä se, jos siitä tulisi ryhdikkäämpi. Karvakamut ovat olleet tulevasta piilostaan vähän liiankin innoissaan, mikä haittaa virkkausta... Ilme kertonee kaiken.

Vallu sovittamassa pesäkoria. Taisteluarvilta ei tässäkään säästytty.

Eilen aloin jo sen verran tervehtyä, että tekaisin sitruunamarenkitorttua. Sainpahan samalla leikkiä joululahjaksi saadulla keittiötoholla. Marenki on italialainen marenki, johon vatkataan kiehuva sokeriliemi. Se kuumentaa valkuaisetkin, jolloin syntyy jämäkkä ja kestävä marenkivaahto. Väliin pistin kirpeää lemon curdia. Ihon kuumotuksesta päätellen taidan olla vähän sitruunalle allerginen, mutta kun se on niin pahuksen hyvää.

Lupasin viimeksi sushi-kuvia. Meillä oli lauantain Japani-illassa myös tempura-kasviksia, mutta ne hävisivät tarjoiluastialta, ennen kuin ehdin kuvan ottaa. Todettua tulikin, että parsakaalikin on hyvää, kun sen uppopaistaa! Serkku teki miesväen kanssa makirullia ja nigirejä sillä aikaa, kun minä paistoin tempuraa. Pikkuveli ei ollut koskaan edes syönyt sushia, mutta hyvinhän tuo nigireitä pyöräytteli. Wasabia vaan kerkesi muutamaan mennä vähän runsaahkosti, ennen kuin kukaan ehti huomauttaa, että sitä on syytä annostella säästeliäästi... Osa nigireistä tohotettiin keittiöturhakkeellani, niillä mahtaa olla sitten jo joku muu nimikin, mutta on tuo japanin opiskelu jäänyt väliin. Maki-rulliin sipaistiin osaan tuorejuustoa tai majoneesia ja osassa oli lohen sijaan tonnikalatahnaa. Eivät ehkä ihan autenttisia, mutta hyviä! Tonnikalamakeista on helppo aloittaa, jos raakaa kalaa vierastaa.

Tohon-turhakkeen lisäksi toivoin (ja maksoin) itselleni joululahjaksi matcha-teetä. Se on siis jauhettua vihreää teetä, joka on tietenkin niistä paremmista teelehdistä ja teejuoman valmistus on oma taiteenlajinsa. Itse kumosin sitä surutta jälkiruokaan. Tällä kertaa listalla oli creme bruleeta ja matcha-valkosuklaatryffeleitä. Japanilaiset kuulema tykkäävät tehdä jälkiruokia tavallisesti suolaisiksi mielletyistä aineksista tai juotavista, kuten teestä. Eli matcha sopi iltaamme kuin nenä päähän. Creme bruleen tekoa harjoittelin kyllä ilman teetä ensin, pikkupussilla oli sen verran hintaa. Maku on vähän ruohoinen, mies oli sitä mieltä että siinä maistuu eniten just se teen ominaismaku, jonka vuoksi hän ei siitä tykkää. Matchatryffelit hävisivät silti vauhdikkaasti parempiin suihin.

Maku jakaa mielipiteitä ja värikin on vähän epäjälkiruokamainen.
Suosittelen tekemään perus-vaniljabruleen ensin.

Yön yli jääkaapissa pidetystä tryffelimassasta sai palloja.
Sydämen tapaiset on konvehtimuotilla tehty
vielä pehmeästä massasta. Päällä matcha-tomusokerisekoitusta.

Kuvat ovat tällä kertaa vähän heikkolaatuisia, sillä joku ei ole muistanut ladata kameran akkua välillä...

Ei meillä ole miesten ja naisten töitä, mutta...

Lokakuiset terveiset!

Koskapa ulkona alkaa olla aika ajoin melko kylmää ja märkää (ja eps-levyjä on pitänyt odotella) on remontti siirtynyt taas sisätilapainotteiseksi. Remontti-reiskalla alkoi seinien avaus hippuiluttaa, ja niinhän sitä piti käydä naapurista lainaamassa puruimuri. Paljon kiitoksia! Näin on entisen kammarin puolelta saatu purut suht siististi ulos talosta. Ennen imurointiosiota lähtivät vaihtelevaa materiaalia olleet pintalevykerrokset pois. Seinäpintoja oli välillä uusittu, joten tapettejakin oli monen värisiä kahdessa levykerroksessa. Niiden alla oli vielä laudoitus, joka säästetään parhaan mukaan takaisin laitettavaksi, sekä pahvi ja sitten purut. Paaaaljon kerroksia, tämähän on kuin sipulia kuorisi.

Hivenen synkeä kombo tämä 80-luvun ikkuna ja paljas lauta.

Osa puruista on ikkunoiden kohdalta korvattu lasivillalla samalla, kun on korjattu ikkunoiden alla olevia alajuoksuja. Nämä luultavasti 80-luvulla vaihdetut alajuoksut ovat iloiseksi yllätykseksi kunnossa, mutta vielä siinä pari kohtaa oli meillekin asti jäänyt korjattavaksi...

Kamarin puolelta löytyi myös aikanaan seinän sisään jäänyt ulkoikkuna, toisella puolen on sauna. Tämä osio oli hyvinkin sen näköinen, että lisäosa on aikanaan ehkä tehty vähän helpoimman kautta, ei niinkään rakenteiden kestävyyttä ja terveyttä ajatellen. Uuden ja vanhan puolen väliin oli jätetty lahoa seinänpätkää, jota korjataan vielä toiseltakin puolelta, kunhan päästään sinne asti. Kuvassa on laiskana nojaileva uusi palkinpätkä hämäystarkoituksessa.

Imuroidut purut korvasimme ekovillalla. Sen päälle tulee vielä ilmansulkupaperi, joka pysäyttää pahimmat vinkat, mutta antaa kuitenkin rakenteiden hengittää. Tämä vaihe etenee sykäyksittäin isännän työvuorolistan mukaan. Viimeisimmän tiedon mukaan työvuorot näyttivät siltä, että asumme taas keskellä pahinta sekasortoa hetken aikaa...

Ekovilla tuntuu purujen jälkeen suorastaan siistiltä ja näppärältä eristeeltä.

Työnjako on ollut (taas) semmoinen, että isäntä pitää seiniä pystyssä ja minä huolehdin, että talon asukkaat pysyvät ruuassa. Viikonloppuna oli järven toisella puolen Kiviharjussa omenoiden mehustustalkoot. Äitin paratiisiomenapuusta poimittiin sukulaisten kanssa ainakin yksi kymmenen sankkoa pikkuomppuja ja puristettiin niistä kymmeniä litroja mehua isompien ja makeampien lajikkeiden kanssa sekaisin. Tuli muuten hyvää! Pikkuomenat eivät tosin näyttäneet vähenevän yhtään, jää tilhille tänäkin vuonna reippaasti evästä.

Kotimaisten kasvisten sesonki on melko huipussaan, löysinpä kotimaisen kurpitsankin lähikaupasta. Siis semmoisen Mummo Ankka -kurpitsan. Siitähän piti tehdä lyhty!

Sisukset raaputtelin tukevalla lusikalla ulos. Yllättävän ontto tuommoinen pieni iso kurpitsa. Siemenet otin erilleen, ne voi paahtaa ja käyttää vaikka leivonnassa tai ripotella salaattiin, keittoon, mitä nyt vain. Varsinaisesti syötävästä osasta tein sosekeittoa. Lämmittävään kurpitsakeittooni tulee:

1 (kotimaisen) kurpitsan sisukset

2 pientä tai 1 iso sipuli

valkosipulin kynsiä (itse käytin 4 pienen pientä ja äkäistä naapurikylän kasvattia)

n. 7 dl vettä

kasvisfondia vesimäärän mukaan/1 fondinappi

n. 1 dl kermaa

1 tl jauhettua inkivääriä

1/2 tl kanelia

1 tl hunajaa

(1/3 tl juustokuminaa)

suoolaa ja pippuria

Sipulit, valkosipulit ja kurpitsa pilkotaan ja kuulotetaan öljyssä. Ei haittaa, vaikka vähän ruskistuisikin. Päälle kaadetaan vettä niin, että peittyvät ja lisätään fondia tms vesimäärän mukaisesti, 7 desiin käytin yhden "fondinapin". Keitetään kurpitsat kypsäksi.

Ylimääräinen neste siivilöidään talteen, kasvismössö soseutetaan blenderissä tai sauvasekoittimella. Jos meinaa olla paksua, lisää osa kermasta soseuttamisen yhteydessä. Jos käytit blenderiä, kaada sose takaisin kattilaan.

Lisätään kerma soseeseen ja ohennetaan tarvittaessa keittoliemellä, kunnes saavutetaan haluttu paksuus. Sitten maustetaan maun mukaan. Laitoin itse vähän hunajaa, koska kurpitsani oli ehkä hitusen puiseva tai ainakin vähemmän makea kuin myskikurpitsat, joita yleensä kokkailen.

Tästä tuli semmoiset 3-4 annosta keittoa, oikein nälkäiselle työmiehelle kaksi annosta. Päälle voi pyöräyttää creme fraichesta raidan ja ripotella pannulla paahdettuja ja vahvasti juustokuminalla, paprikalla, jauhetulla korianterilla, suolalla ja chili-ripauksella maustettuja kikherneitä. Vaihtoehtoisesti hyviä sattumia tuo myös vastaavasti maustettu ja paahdettu hirvenjauheliha, nyt kun kausikin on alkanut. Lähiruokaa!

Lopuksi vielä Pikin iltajooga (pidä huoli, että saat samalla massuhierontaa kun joogaat, kuuluu olennaisesti harjoitukseen):

Venytä oooooikeaaaa tassua...

...ja sitten vaaaasenta!

Kuusenkerkkäsiirappi

Palattaumme lomalta huomasin kovasti odottamani ajan olevan käsillä. Kuusen kerkät olivat parhaassa keräysvaiheessa! Pihassamme kasvaa neljä kuusta sekä hoitamaton kuusiaidan pätkä. Aidassa kerkät olivat vielä turhan pieniä ja aivan tontin nurkassa kasvavassa kuusessa kerkät olivat jo turhan isoja ainakin yksittäin niistä tehtävään siirappiin, mutta muista kuusista löytyi sopivan kokoisia 2-3 senttisiä kerkkiä.

Yleisohjeet kerkkien keruuseen:
1. Kerää vain maanomistajan luvalla. Älä taita taimista varsinkaan latvakerkkiä, sillä latvakerkästä muodostuu kuusen sen vuoden pituuskasvu.
2. Kerää vain vaaleanvihreitä, pehmeitä kerkkiä. Maistelemalla voit selvittää, ovatko kerkät vielä hyviä. Ylikasvuiset maistuvat vahvasti pihkalle, pienemmät eivät niinkään.
3. Kerää puhtaalta paikalta, ei teiden varsilta tms.

Vallu-kissan kanssa olimme eilen illalla hyttysen syöttinä ja keräsimme litran kerkkiä. Enempään ei riittänyt kärsivällisyys, ja sitä paitsi tämä oli ensimmäinen kokeiluni kerkkäsiirapin parissa. Ei kannattanut siis liian isoakaan satsia tehdä, jotta aineksia jää toiseenkin kokeiluun! Vallu oli sitä mieltä, että kaikki, mitä emäntä käsistään laskee on syötävää, ja meinasi survoutua kerkkäsankkoon.

Netistä löytyi useampia ohjeita. Sovelsin niistä omaan makuuni sopivan ja nyt seuraa seikkaperäinen selostus havainnoistani, jotta muutkin ensikertalaiset uskaltaisivat keittää tätä herkkua. Tarvitset:

1 litra kerkkiä
1 litra vettä
2,5 dl sokeria (ruskeaa tai valkoista kidesokeria)
pari puhdasta viinietikka-, oliiviöljy- tms pulloa

Keräsin enimmäkseen niitä 2-3 senttisiä kerkkiä, mutta lisäsin myös pari kourallista vahvemman makuisia isompia kerkkiä, jotta sankko täyttyi nopeammin. :D Ei niistä haittaakaan ollut. Kerätyt kerkät pistin yöksi kylmään veteen likoamaan. Litra kerkkiä ja saman verran vettä päälle.

Aamupäivän puolella nostin kerkkäkattilan hellalle ja kiehuvaksi saatuani keittelin kerkkiä miedolla lämmölllä kannen alla noin 1,5 tuntia. Tässä ajassa totesin kerkkien luovuttaneen lähes kaiken makunsa keitinveteen. Toki vähän aromia niihin jäi, keitetyt kerkät voisi käyttää varmaan vaikkapa perunamuusin maustamiseen pinaatin tapaan.

Ei enää niin esteettiset kerkät

Keitinvesi siivilöidään puhtaaseen kattilaan tai pannuun. Käytin itse puolentoista litran pikkukattilaa, siivilöityä nestettä tuli vajaa litra. Painelin kerkkiä vielä lusikalla, jotta makua irtoaisi mahdollisimman paljon. Tässä vaiheessa neste muistuttaa kylmää sitruunateetä makumaailmaltaan. Nesteeseen lisätään sokeri ja taas hellalle, tällä kertaa ilman kantta.

Puolen tunnin keittelyn jälkeen maku alkaa olla lähellä lopullista lopputulosta. Jos oli liian isoja kerkkiä, sen maistaa nyt ja pihka lyö takaraivoon. Koostumus on vielä vetisen juoksevaa. Toki johonkin juomasekoitukseen käytettävälle siirapille riittäisi tämäkin keittäminen. Kuori syntyvä vaahto pois, jos haluat kirkasta ja kaunista siirappia vaikkapa lahjaksi annettavaksi. Makuunhan se ei vaikuta.

Tunnin keittämisen jälkeen siirappi oli makuuni sopivan juoksevaa, mutta selvästi siirappia, semmoista jäätelön päälle kaadettavaa. 15-20 minuuttia lisää ja siirapin väri ja koostumus olisi lähellä kaupan tummaa siirappia. Liiallisella keittämisellä (pari tuntia) saa siirapin jämähtämään pulloon tai purkkiin ja lisäksi pihkan maku korostuu pienistäkin kerkistä keitetyssä siirapissa pitkällä keittoajalla. Kattilan tai pannun laakeus vaikuttaa keittoaikaan, sillä neste haihtuu laakeasta kattilasta nopeammin.

Sopivaa koostumusta miettiessä kannattaa siirappia annostella lusikalla viileään astiaan tarkkailtavaksi, sillä siirappi jähmettyy jäähtyeessään lisää. Etenkin pektiiniä paljon sisältävät marjat ovat siirappia tehtäessä hankalia, sillä ero kuuman siirapin ja jäähtyneen pullotavaran välillä on hirmuinen. Jouluna tein tyrnisiirappia, joka oli kuumana paksuhkoa, mutta täysin juoksevaa. Jäähdyttyään se istui kuitenkin pullossa kuin täi tervassa. Kyllä se sieltä onneksi lämmitettynä ulos tuli...

Valmis siirappi on kauniin punaiseen taittuvaa ruskeaa. Sokerin väri vaikuttaa siirapin väriin, itse käytin ihan tavallista valkoista sokeria. Valmista juoksevaa siirappia tuli tällä ohjeella noin neljä desiä.

Toukokuun kooste ja arvonta

Hiphei! Koko talo on lopultakin samassa tasossa, eikä superkorkeita kynnyksiäkään ole enää kuin yhdellä ovella. Toisin sanoen koko vanhalle puolelle on nyt valettu uusi lattia, talkoilimme tuossa kuun puolivälissä. Talkoot vievät jotenkin aina mehut, ja ylipäätään kun jonkun isomman jutun saa tehtyä, ei sitä sitten hetkeen halua ajatella ollenkaan. Niinpä nämä blogihommatkin ovat vähän venähtäneet, kun tavaroiden edestakaisin kiikuttelun ohessa on välillä huvittanut vain ja ainoastaan olla.

Alkeellisia menetelmiä, mutta mikäs siinä kun porukkaa riittää.

Isännällä ei sen sijaan moisia rajoitteita ole. Kun lattia oli kuivanut kävelykelposeksi, alkoi huushollin järjestely ja se kynnysten purku. Eilen lähti jo yksi väliseinäkin, pystyt vain jäi. Pitää kehitellä siihen joku palkkihommeli, että saadaan pystytkin veks ilman notkahduksia. Nythän tuo sentään sataa välillä ulkona vettä ja isännällä kävi lentsu ja lämpöä, niin tuli pakkopaussi sillekin.

Hups.

Pölyähän on remppahommissa koko ajan aina ja joka paikassa, ja varsinkin vanhan betonin piikkauksesta tuli ihan käsittämätön määrä hienoa pölyä, joka levisi joka paikkaan. Ja se on ihan kauheaa saada pois! Leviää vaan kun yrittää luututa ja ekan pyyhkäisyn jälkeen on koko luutuuvesi ihan harmaata. Siispä siirryin itse ulkohommiin ja isäntä on pyyhkinyt pölyjä. :D

Aargh.

Ulkona on nyt muutenkin ollut mukava olla, tokihan siellä on vielä aika vilpoista, mutta enimmäkseen on aurinko paistanut. Grillauskausikin on avattu, talkoopäivänä oli onneksi tosi hyvä ilma paistaa makkaraa ja juoda kahvia ulkona ja pyromaanina olen polttanut tulia kötöstysgrillissämme muinakin päivinä. Metsäpalovaroitus on välillä ollut voimassa, mutta tuossahan se aina lähtee kun vettä ropsauttaa!

Hortoilua. Nokkoslätyt ovat aina olleet herkkua.

Ah nam. Naapurin kissakin olisi halunnut osingolle.

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, ja hortonomin tytär on leikannut syreeninsä luultavasti ihan väärään aikaan (huhtikuun puolella?) ja vieläpä kauhean näköiseksi (olisi jo moottorisahaa tarvinnut, saksissa ja käsivarsissa ei riittänyt vääntövoima) ja kukkasipulitkin taisi syksyllä tulla liian syvälle, kun ei ala narsisseja näkyä. Kai ne niitä oli, mitä tuli maahan tökittyä...

Puitakin on tullut kannettua. Työnjohto valvoo kaikkia tekemisiä, missä on mukana vain oma talonväki, vieraita tullessa pötkivät pakoon:

Viiksi-Vallu, 1 v. kesäkuun 17.

Pikinokka, Vallun piskuinen velipoika. Piki osaa ottaa rennomminkin.

Kyllä se siitä, kun lehdet kasvaa, vai mitä...

Tulppaanit sentään nousee. Takana talosta ulos kannetut purut, menevät katteeksi kunhan pihahommat edistyy.

Koskapa tämä huusholli sisältä näyttää vielä kauheammalta, kuin ulkoa, ajattelin pitää kesän kekkerit kaikki pihalla. Kesäkuussa meillä on varmaan jotkin kissanristijäiset/juhannuskekkerit. (Lähes sananmukaisesti; synttärit on emännällä ja karvalapsilla alle viikon päässä toisistaan.) Jos et juhannuskokkoa tohdi polttaa, niin osallistuppas arvontaan, voit voittaa PartyLiten Luovuus-somisteen niin saapahan ainakin pienen kynttilän liekin illan ratoksi palamaan. Somiste sopii tuikulle tai pieneksi maljakoksi, vaikka lieköhän tänä juhannuksena seitsemää kukkaa kerättäväksikään, voikukat sentään kasvaa... Koska kaikkea pitää kokeilla, myin joskus sen seitsemän sortin kynttilöitä kippoineen. Sittemmin olen todennut olevani siinä luokattoman huono. Joka tapauksessa, tämä kyseinen somiste on ollut joskus vähäisessä esittelykäytössä, eikä taida nykyisistä kuvastoista löytyä. Kävyt kuvausrekvisiittaa, nekin saa halutessaan mukaan! ;)

Arvonnan säännöt: Kommentoi tätä tekstiä 18.6. klo 21 mennessä tekstillä ARVONTA. Jätä mielellään joko sähköpostiosoite tai linkki blogiisi, jotta voittaja saadaan kiinni! Sähköpostin voit ilmoittaa myös minulle osoitteeseen unelmanaremontti@gmail.com. Ilmoita tällöin nimimerkkisi, jolla olet arvontaan kommenteissa osallistunut. Saapi tokii kommentoida ihan muutenkin! :) Iloista kesää ja onnea arvontaan!

Remonttievästä

Vieläkin kuuluu kauhea jyryytys keittiöstä. Ei kovin nopeaa meinannut tapahtua tuo uuninjalustan pienentäminen, kun oli liian pienet vehkeet! Tänään oli isäntä näppäränä poikana kipaissut kaupasta oikein ison tykin ja johan alkoi homma sujua. Emäntä kävi sillä aikaa evakossa vastarannalla leipomassa makeita munkkeja. No menipäs nyt. Mutta tosiaan, oman keittiön ollessa vähän vajavainen (ruokapöytä olohuoneessa ja minihella) menin lainaamaan äitin siistiä keittiötä ja munkinpaistoon sinne. Kyllä niitä tulikin melkoinen kasa, ei ainakaan laihtumaan päästä.

Kirjoittelen tällä kertaa ihan muusta, kuin sorkkaraudan ja porakoneen heilutuksesta. Totesinkin jo eräässä aiemmassa tekstissä, että talkooväen houkuttelussa ovat hyvät eväät tärkeitä. Myös vakituisen väestön saa pidettyä remontin keskellä paremmalla tuulella, kun eväät ovat oikeanlaiset, siis herkulliset. Tässä on hyvä muistaa kaikkien makumieltymykset tasapuolisesti. Eilen tein sushia, joka on isännän herkkua. Itse en raakaa kalaa suuhuni mielelläni pistä, eikä se merileväkään nyt niin hyvältä maistu. Ensikertalaiselta ihan kohtuullinen suoritus, etenkin, kun en tosiaan itse niistä tykkää olleskaan ja on ravintolatuotteiden maistelu vertailuksi jäänyt aika vähäiseksi. Isäntä oli sitä mieltä, että kyllä näitä syö, vaan eivät vielä ihan ravintolatasolle yllä. :D

Sushit olivat aika epäkuvauksellisia, sen sijaan minulla on kasa ruokakuvia onnistuneista annoksista. Ruoanlaitto ja leivonta ovat mieluisia harrastuksiani, ja onneksi saan välillä myös jakaa tämän harrastuksen sekä teko- että tuhoamisvaiheessa ystävien ja sukulaisten kanssa. Arjen keskellä on mukava joskus päättää viikko pieneen juhlaan ja kattaa pöytä koreaksi. Lähipiirissä alkaa itse kullakin olla ruuhkavuodet käsillä ja ruokailtamat vaativat nykyisin jo enemmänkin kalenteriin tuijottelua onnistuakseen. Extempore-grillaus- ja mässyiltamia vietetään useimmiten miehen sisarusten kanssa. Serkun kanssa kokeilemme aina jotain uutta ja ravintolatasoon on pyrkimys (siihen pääsy on sitten ihan eri asia.) Vielä me siihen ravintolapäivään osallistutaan!

Vuohenjuustorisotto, sitruuna-rosmariini -broileria, vuohenjuustosiivuja ja paholaisenhilloa osana kolmen ruokalajin illallista serkun tykönä. Jälkkäri oli onneksi raikasta.

Valkosuklaakonvehteja teimme miehen siskon kanssa tammikuussa. Täytteenä kotitekoista lemoncurdia ja testierä salmiakinmakuista täytettä. Herkkua kumpikin. 

Lapsuuden mieluisia muistoja ovat tietenkin mummun paistamat muurikkalätyt. Niitä sai etenkin silloin, kun serkkupojat olivat mummulassa yökyläilemässä. Isovanhempani asuvat muutaman sadan metrin päässä vanhempieni luota ja lapsena olin lähes joka päivä mummulassa. Sekä kotona että mummulassa oli kolmelta ruoka, ja usein soitin mummulasta kotiin kysyäkseni, mitä ruokaa äiti teki. "Ai semmosta, no mummu teki kans just ruokaa, mää syön täällä. Heippa!" Kyllä minä äiti sinunkin kokkauksiasi arvostan, ainakin nykyisin. :D

Kotona ei hirveän tarkkoja oltu juhlien ruokaperinteissä. Vappuna saattoi olla simaa ja munkkeja, mutta varmimmin niitäkin sai, kun juoksi pellon poikki mummulaan. ;) Muut juhlapäivät ovat myös olleet vähän tämmöisiä "ehkä jotain, jos ehtii, useimmiten ei" -tyyppisiä ruokansa puolesta. Teinistä asti olenkin usein tehnyt itse herkut ruokavuoden juhliin. Toki syntymäpäivät ja valmistujaiset yms ovat eri asia kuin vappu tai pääsiäinen, niissä on tietenkin ollut pöytä koreana.

Tämänpäiväiset munkit. Keittiöhulluna tykkän itse kyllä ylläpitää ruokaperinteitä vuoden juhlapäivissä, ja sima on pullotettuna tällekin vuodelle.

Joulu on vähän poikkeus, sillä vanhempieni syntymäpäivä on jouluaattona. Kyllä, kummallakin. Jouluna oli siis aina täytekakkua. Juhannuksena myös, sillä minun synttärit sattuvat juhannuksen korville. Juhannusjuustua meillä ei sen sijaan keitetty. Sitä olen maistanut ensimmäistä kertaa muistaakseni vasta anoppilassa. Muita poikkeuksia on jouluperinteessä enemmänkin; isotäti eli ukkini sisko toi säännöllisesti lahjaksi bebeleivoksia. Ne leivottiin ja leivotaan nykyisinkin sukureseptillä. Perusohje koostuu muropohjasta, kreemistä ja pomadakuorrutteesta. Tarkka ohje on sukusalaisuus. Olemme viime vuosina äitini kanssa käyneet joulun alla isotädin opissa ja homma alkaa olla jokseenkin hanskassa. Joka vuosi meinaa pomadan väri ja koostumus olla kuitenkin kokeilu, jossa ensimmäiset bebet ovat aina vähän haaleita ja valahtaneita. Mutta ei se mitään, pilalle menneet saa syödä!

Joulun 2016 bebesatoa.

Vielä pari kuvaa hyvistä remonttieväistä, toisin sanoen hyvää arkiruokaa. Muuten, mitä ikinä teettekin, älkää ostako niitä kaupan valmiiksi marinoituja lihoja. Itse maustamalla saa oikeasti paljon parempaa ja vaihtelevampaa. Toki siihenkin maustamiseen saa riippuvuuden aikaiseksi, en uskalla edes laskea, montako maustepurkkia minulla on hyllyssä. Mutta tärkeintä on, että käytän niitä kaikkia säännöllisesti!

Palsteranakkakeittoa ja halloumia. Simppeliä, mutta ah niin hyvää!

Pita-leipä täytettynä mausteisilla possusuikaleilla, fetalla, turkinjogurtilla ja satunnaisella salaatilla.

Nauttikaa ruokakeväästä, ja riemukasta vappua!