Ei meillä ole miesten ja naisten töitä, mutta...

Lokakuiset terveiset!

Koskapa ulkona alkaa olla aika ajoin melko kylmää ja märkää (ja eps-levyjä on pitänyt odotella) on remontti siirtynyt taas sisätilapainotteiseksi. Remontti-reiskalla alkoi seinien avaus hippuiluttaa, ja niinhän sitä piti käydä naapurista lainaamassa puruimuri. Paljon kiitoksia! Näin on entisen kammarin puolelta saatu purut suht siististi ulos talosta. Ennen imurointiosiota lähtivät vaihtelevaa materiaalia olleet pintalevykerrokset pois. Seinäpintoja oli välillä uusittu, joten tapettejakin oli monen värisiä kahdessa levykerroksessa. Niiden alla oli vielä laudoitus, joka säästetään parhaan mukaan takaisin laitettavaksi, sekä pahvi ja sitten purut. Paaaaljon kerroksia, tämähän on kuin sipulia kuorisi.

Hivenen synkeä kombo tämä 80-luvun ikkuna ja paljas lauta.

Osa puruista on ikkunoiden kohdalta korvattu lasivillalla samalla, kun on korjattu ikkunoiden alla olevia alajuoksuja. Nämä luultavasti 80-luvulla vaihdetut alajuoksut ovat iloiseksi yllätykseksi kunnossa, mutta vielä siinä pari kohtaa oli meillekin asti jäänyt korjattavaksi...

Kamarin puolelta löytyi myös aikanaan seinän sisään jäänyt ulkoikkuna, toisella puolen on sauna. Tämä osio oli hyvinkin sen näköinen, että lisäosa on aikanaan ehkä tehty vähän helpoimman kautta, ei niinkään rakenteiden kestävyyttä ja terveyttä ajatellen. Uuden ja vanhan puolen väliin oli jätetty lahoa seinänpätkää, jota korjataan vielä toiseltakin puolelta, kunhan päästään sinne asti. Kuvassa on laiskana nojaileva uusi palkinpätkä hämäystarkoituksessa.

Imuroidut purut korvasimme ekovillalla. Sen päälle tulee vielä ilmansulkupaperi, joka pysäyttää pahimmat vinkat, mutta antaa kuitenkin rakenteiden hengittää. Tämä vaihe etenee sykäyksittäin isännän työvuorolistan mukaan. Viimeisimmän tiedon mukaan työvuorot näyttivät siltä, että asumme taas keskellä pahinta sekasortoa hetken aikaa...

Ekovilla tuntuu purujen jälkeen suorastaan siistiltä ja näppärältä eristeeltä.

Työnjako on ollut (taas) semmoinen, että isäntä pitää seiniä pystyssä ja minä huolehdin, että talon asukkaat pysyvät ruuassa. Viikonloppuna oli järven toisella puolen Kiviharjussa omenoiden mehustustalkoot. Äitin paratiisiomenapuusta poimittiin sukulaisten kanssa ainakin yksi kymmenen sankkoa pikkuomppuja ja puristettiin niistä kymmeniä litroja mehua isompien ja makeampien lajikkeiden kanssa sekaisin. Tuli muuten hyvää! Pikkuomenat eivät tosin näyttäneet vähenevän yhtään, jää tilhille tänäkin vuonna reippaasti evästä.

Kotimaisten kasvisten sesonki on melko huipussaan, löysinpä kotimaisen kurpitsankin lähikaupasta. Siis semmoisen Mummo Ankka -kurpitsan. Siitähän piti tehdä lyhty!

Sisukset raaputtelin tukevalla lusikalla ulos. Yllättävän ontto tuommoinen pieni iso kurpitsa. Siemenet otin erilleen, ne voi paahtaa ja käyttää vaikka leivonnassa tai ripotella salaattiin, keittoon, mitä nyt vain. Varsinaisesti syötävästä osasta tein sosekeittoa. Lämmittävään kurpitsakeittooni tulee:

1 (kotimaisen) kurpitsan sisukset

2 pientä tai 1 iso sipuli

valkosipulin kynsiä (itse käytin 4 pienen pientä ja äkäistä naapurikylän kasvattia)

n. 7 dl vettä

kasvisfondia vesimäärän mukaan/1 fondinappi

n. 1 dl kermaa

1 tl jauhettua inkivääriä

1/2 tl kanelia

1 tl hunajaa

(1/3 tl juustokuminaa)

suoolaa ja pippuria

Sipulit, valkosipulit ja kurpitsa pilkotaan ja kuulotetaan öljyssä. Ei haittaa, vaikka vähän ruskistuisikin. Päälle kaadetaan vettä niin, että peittyvät ja lisätään fondia tms vesimäärän mukaisesti, 7 desiin käytin yhden "fondinapin". Keitetään kurpitsat kypsäksi.

Ylimääräinen neste siivilöidään talteen, kasvismössö soseutetaan blenderissä tai sauvasekoittimella. Jos meinaa olla paksua, lisää osa kermasta soseuttamisen yhteydessä. Jos käytit blenderiä, kaada sose takaisin kattilaan.

Lisätään kerma soseeseen ja ohennetaan tarvittaessa keittoliemellä, kunnes saavutetaan haluttu paksuus. Sitten maustetaan maun mukaan. Laitoin itse vähän hunajaa, koska kurpitsani oli ehkä hitusen puiseva tai ainakin vähemmän makea kuin myskikurpitsat, joita yleensä kokkailen.

Tästä tuli semmoiset 3-4 annosta keittoa, oikein nälkäiselle työmiehelle kaksi annosta. Päälle voi pyöräyttää creme fraichesta raidan ja ripotella pannulla paahdettuja ja vahvasti juustokuminalla, paprikalla, jauhetulla korianterilla, suolalla ja chili-ripauksella maustettuja kikherneitä. Vaihtoehtoisesti hyviä sattumia tuo myös vastaavasti maustettu ja paahdettu hirvenjauheliha, nyt kun kausikin on alkanut. Lähiruokaa!

Lopuksi vielä Pikin iltajooga (pidä huoli, että saat samalla massuhierontaa kun joogaat, kuuluu olennaisesti harjoitukseen):

Venytä oooooikeaaaa tassua...

...ja sitten vaaaasenta!

Talkoohenkeä

Alkaa kohta olla hanget muisto vain, sen verran rivakasti tänään on satanut vettä täällä päin. Erinomainen päivä ottaa pitkät torkut kissan kanssa sohvalla. :D Meillä oli oikein aktiivinen viikonloppu, joka taisi ottaa vähän voimille. Perjantaina oli nimittäin lattianvalutalkoot. Torstai meni talkooevästä laittaessa ja muutenkin valmistellessa. Lauantaina kävin haaveilemassa lisää Rakentajamessuilla Oulussa. Osallistuin myös muutamaan arvontaan, toiveissa on voittaa 5000 eurolla ikkunoita. Minulla on kuitenkin tuota onnea rakkaudessa niin paljon, että arpaonnea ei ole jäänyt ollenkaan, vähän epäilen voittomahdollisuuksiani...

Mutta niistä valutalkoista. Jännitti viimeiseen asti, pystytäänkö valamaan sovitusti perjantaina, sillä ne murheenkryynit lattialämmitysputket venyi ja vanui maailmalla ennen kuin lopulta torstaina saapuivat. Isäntä ne sitten perjantain vastaisena yönä asenteli paikoilleen. Appiukkokin siinä kävi öisiä hämärähommia kaverina tekemässä, kun meinasi välillä jo epätoivo iskeä. Raudoituksia ja niitä putkia kiinnitellessä päästiin tekemään surrausharjoituksia. Eihän ne ihan hyvin aina menneet, onnettoman näköisiä viritelmiä, mutta jospa ne betonin sisässä pysyisivät. Koeponnistus meni onneksi hyvin ja paineet putkistossa pysyivät kohdallaan yön yli.

Asennettua lämmitysputkea. Mustat pylpyrät ovat raudoituksen kohottamiseen tarkoitettuja.

Talkooväki oli täsmällisesti paikalla perjantaina aamuyhdeksältä. Päätimme tosiaan myllätä betonit itse, enempi päänvaivaa tuli sen saamisesta sisälle. Päädyimme lopulta kantamaan sen sankoilla, sillä suoraan kottikärryyn kippaaminen ei tullut kyseeseen. Siinä olisi ovenkarmit lähteneet mutkissa matkaan. Nopeaahan tuo pari huonetta tuli tehtyä, kun talkooväkeä saatiin kiitettävästi paikalle. Appiukko mylläsi apulaismyllärin kanssa, neljä emäntää kantoi sankkoja pihalta sisälle, missä isäntä otti ne vastaan ja isäni tasoitteli ja liippasi. Etukäteen miesväki puheli, että tulee sankoilla kanto raskaaksi, eikä ainakaan täyteen kannata niitä panna. No mitä tekee emännät, lapioi sankot täyteen ja aina satsin viimeiset suorastaan piripintaan. :D "Tämähän käy ihan kahvakuulaharjoituksesta", tuumasi miehen sisko kun tyytyväisenä sankkoja kanteli. Isä ihmetteli sisällä, että kyllä nuo aika riskejä emäntiä ovat. Eihän me ihan hentovartisimmasta päästä olla, (paitsi ehkä äiti, mutta hän käy kuntosalilla) joten sietää tästä Justiina-mallin rakenteesta jotain hyötyä ollakin.

Talkoolaisten houkuttelussa ovat oikeanlaiset talkooeväät tärkeitä. Pullien lisäksi tarjosin kahvitauolla feta-pinaatti-parsapiirasta ja työn valmistuttua jauhelihakeittoa ja kotitekoisia sämpylöitä.

Loppujen lopuksi meillä ei montaa tuntia mennyt, taidettiin olla puoli kahden kieppeillä aika lailla valmiita. Toki hiertäminen piti vielä tehdä, kun betoni ensin vähän kuivahti. Iltapäivä meni lähinnä jälkiä siivotessa, sillä kengissä kantautui tietenkin iso kasa mutaista betonia sisälle. Emme viitsineet suojata lattioita, sillä ne puretaan kuitenkin kohta pois. Vinkkinä, että vähän kuivahtanut betoni (suurimpia kokkareita lukuun ottamatta) lähtee näppärästi varrellisella lattiaharjalla irti ja kasaan. Seuraavana yönä nukutti kyllä hyvästi. Myös kissat olivat jo iltapäivällä sen näköisiä, kuin olisivat kovasti tehneet hekin töitä ja ketarat oikosena makasivat sohvalla sikiunessa.

Onneton talo, jonka valuissa ei koskaan ole kissantassunjälkiä.

Fuktisol tekee autuaaksi

Minulle on koko talvi puhuttu Fuktisolista™. Se on ihmeainetta, joka parantaa kaiken, mitä meidän lattioissa on joskus mahdollisesti ollut ja mahdollisesti tulee olemaan vialla, mikäli uskoisimme kaiken, mitä mieheni on meille muille selostanut. Oikeasti se näyttää lekasoran ja styroksin lehtolapselta, virallisemmin se on salaojittavaa lämmöneristettä. Voi sitä riemun päivää kun eristelevyt lopulta olivat pihassa. Se jälkeen ne ovatkin olleet siinä lähinnä vaivaksi, sillä ne kipattiin suoraan halkovaraston oven eteen kulkemista haittaamaan ja lentelevät kovilla tuulilla pitkin pihaa, ovat sen verran kepeitä. Appiukon kanssa monimielisinä tietenkin murteistimme sanan Fuktisol heti joksikin ihan muuksi...

Tällä hetkellä makuuhuoneessa on eristelevyt, muttei vielä muuta. Eilen kokoonnuimme anoppilaan porukalla extempore iltaa istumaan ja totta kai tärkeimpiä puheenaiheita olivat meidän remontti ja langon ensimmäinen oma auto. Miettiessämme, kuinka paljon betonia lattiavaluun tarvitaan tuli mieleen, että helpompi olisi ehkä tilata betoniauto kuin ruveta itse mylläriksi. Makuuhuoneeseenkin kun betonia hurahtaa jo toista kuutiota, mikä tarkoittaa melko monta sementtikiloa, ämpäreitä ja myllynpyöritystä. Ja jos tilataan betoniauto, onko sama tilata sitä betonia riittävästi toiseenkin huoneeseen...? Tästä seurauksena meillä on paitsi joukko vapaaehtoisia remonttimiehiä, muuttoapulaisia sekä useampi evakkopaikka, myös räjähtänyt olohuone. Jep, aiemmin mainitusta norsusta on nyt toinenkin kankku nuotiossa.

Onneksi on piharakennus, jossa nukkua. Lattian purkua ennen pitäisi siivota se piharakennus, näkyi kaapeissa pyörivän lähinnä hiirenkakkaa. Sänky kannetaan sinne, muiden tavaroiden sijoituspaikka on vielä vähän hakusessa. Sen verran tuskastuttavaa tämä pieneen tilaan ahtautuminen, että mieli teki polttaa jo muutakin kuin aitassa olleet äklöt lastulevyhuonekalut. Toki onhan tämä edistystä, sillä joudumme vielä hetken odottelemaan lattialämmityssuunnitelmaa ja siihen tarvikelistaa, ennen kuin makkarin puolella pääsee eteen päin. Nyt voidaan sentään jotain puuhata sillä välin. Tämä muutos remonttiohjelmassa ratkaisee myös miestä vaivanneen ongelman eli miten lattialämmityksen putket saadaan vedettyä näppärästi myös olohuoneen puolelle. Kivijalkaan porailtiin jo reijät putkille, mutta jotenkin ne pitäisi vetääkin suojineen päivineen niistä läpi. Enää ei rassaa kuin emäntää tämä remontti.

Onhan tämä mukavampi kuin se kaikennielevä hiekkaerämaa.

Hommat hanskassa –hanskat hukassa

Lueskelin eilen Hesarin nettiversiota ja silmiini sattui artikkeli Suomalaisten suosikkitaloja odottaa purku tai täysremontti – nämä asiat kannattaa huomioida rintamamiestalon remontissa. Jutussa tekniikan tohtori Juhani Pirinen sanoo rintamamiestalojen kunnostuksen yleisimmistä virheistä muun muassa näin: ”’Ryhdytään rakentamaan sisustaa, vaikka vesikaton, julkisivujen, alapohjien ja kellarinseinien rakenteet on tutkimatta ja korjaamatta. Tällainen korjaus menee yleensä hukkaan, kun vauriot joudutaan myöhemmin korjaamaan, jos esimerkiksi ei tutkita purujen todellista tilaa ja jätetään ne vaihtamatta remontin yhteydessä.’” Tämähän on siis juuri, kuten meillä tehtiin, noustiin niin sanotusti takapuoli edellä puuhun... Onneksi vain yhden huoneen osalta. Makuuhuone on meillä semmoinen testinurkka, kaikki ideat kokeillaan ensin siellä ennen kuin kovin revitellään muualla.

Onnessamme kuvittelimme, että pääsisimme helpolla ja talo olisi jotakuinkin perusrakenteilta kunnossa, eikä esim. lattioita tarvitsisi alkaa aukoa. Niinpä kesän lopulla jalkavaivaa poteva mieheni tekemisen puutteessa tempaisi muovimatot pois, totesi alla olevan ihan hyvä lautalattia ja maalasi sen. Minä tilailin innoissani tapetteja ja valitsin värejä. Näin hienolta se näytti (jättäkää matkalaukkuelämä huomiotta):

On sievät Pihlgren&Ritolan paperitapetit, puolipaneelit yms, uunia ei sentään ehditty maalata. Kirittäjänä hommissa oli syyskuussa olleet häät, joihin mennessä piti saada pinnat taas siistiksi, sillä majoitimme vieraita kotiimme. Sitten alkoi mies puhua, että kun hänellä vuotaa nokka. Epäiltiin vähän kissojakin, mutta mies on kait vihikoiran sukua ja oli varma, että jotain hajua lattianjamasta tulee. Minä en haistanut mitään, mutta lisäksi minulle esiteltiin oletettavasti kirjatäiksi tunnistettuja pikkuötököitä, jotka kuulema lisääntyvät kosteissa rakenteissa ja söivät meidän tapettia! Varpaitakin paleli lauhemmallakin kelillä.

Näin ollen muutimme olohuoneeseen ja alkoi vasta asennettujen puolipaneeleiden osittainen irrotus ja lattian aukaisu. Ensimmäisten lattialankkujen irrottua pölähti alta semmoinen ummehtunut purunhaju, että minäkin muiden epäilevien tuomaiden ohella älysin, että kyllähän se isäntä oli oikeassa eikä kaikki ollut kunnossa. Puruja oli jossain vaiheessa vaihdettu lasivillaan, mutta vain osalle lattiaa. Eristeen ja lankkujen välissä oli sitä paitsi kymmenisen senttiä väliä, missä kävi melkoinen veto. Ihmekös niitä villasukkia kuluikin.

Meidän talossahan on alunperin lattiarakenne sellainen, että ensin on hiekka, jonka päälle on valettu betoni, joka sitten on sivelty bitumilla veden kapillaarisen nousun pysäyttämiseksi. Betonin päällä on purueriste ja lattialaudat. Rakenne ei ole ollenkaan pommin varma, vaan jo tuon ajan betonivalut ovat usein vähän mitä sattuu. Meidänkin betonilaatassa näkyi halkeamia ja betoni meni hyvin helposti rautakangella hakaten palasiksi. Vaikka bitumin tarkoitus on estää veden nousu, olivat lattiapurut jossain vaiheessa osin kastuneet, luultavasti ennen kuin tontin ympäri on kaivettu kunnon ojat ja vedenpinnan ollessa tontilla korkeammalla. Myös lattian alajuoksut (eli muille keltanokille suomennettuna: lattian tukipuiden alla olevat laudat) olivat osittain lahonneet. Kuvassa näkyvät alajuoksujen jättämät jäljet, mustimmat kohdat ovat alta paistavaa bitumia. Vähän sienirihmaston jäänteitäkin sieltä löytyi. Kirjatäiden kotipaikkaa sen sijaan ei löytynyt, ja luultavasti ne tulivatkin tapettien matkassa. Niitä ja serkkujaan pölytäitä löytyy aika yleisesti uusistakin taloista, joissa rakennusmateriaalit ovat vielä ns tuoreita.

Ei muuta kuin ikkuna auki ja kaikki tavara ulos. Osa hiekastakin piti lapioida pois suunniteltujen korjaustoimien vuoksi. Sitä hiekkaa onkin ollut nyt pari-kolme viikkoa ihan joka paikassa. Kun kysyn mieheltä, mitä hän miettii, on vastaus ollut yhdeksän kertaa kymmenestä: "Rakenteita." Mutta tätähän me halusimme ja oppirahojahan nämä ovat, tuumasi appiukko.