Että mitäkä

Rintamamiestalon remontointia huvin vuoksi ja tarpeeseen, välillä huvi tuntuu työltä. Pipo kireällä tätä rajausta ei ole kuitenkaan tehty, joskus huvittaa kirjoittaa vaaleanpunaisista leivoksista ja kissanpennuista. Onhan ne söpömpiä kuin joku talo.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Toukokuun kooste ja arvonta

Hiphei! Koko talo on lopultakin samassa tasossa, eikä superkorkeita kynnyksiäkään ole enää kuin yhdellä ovella. Toisin sanoen koko vanhalle puolelle on nyt valettu uusi lattia, talkoilimme tuossa kuun puolivälissä. Talkoot vievät jotenkin aina mehut, ja ylipäätään kun jonkun isomman jutun saa tehtyä, ei sitä sitten hetkeen halua ajatella ollenkaan. Niinpä nämä blogihommatkin ovat vähän venähtäneet, kun tavaroiden edestakaisin kiikuttelun ohessa on välillä huvittanut vain ja ainoastaan olla.

Alkeellisia menetelmiä, mutta mikäs siinä kun porukkaa riittää.

Isännällä ei sen sijaan moisia rajoitteita ole. Kun lattia oli kuivanut kävelykelposeksi, alkoi huushollin järjestely ja se kynnysten purku. Eilen lähti jo yksi väliseinäkin, pystyt vain jäi. Pitää kehitellä siihen joku palkkihommeli, että saadaan pystytkin veks ilman notkahduksia. Nythän tuo sentään sataa välillä ulkona vettä ja isännällä kävi lentsu ja lämpöä, niin tuli pakkopaussi sillekin.

Hups.
Pölyähän on remppahommissa koko ajan aina ja joka paikassa, ja varsinkin vanhan betonin piikkauksesta tuli ihan käsittämätön määrä hienoa pölyä, joka levisi joka paikkaan. Ja se on ihan kauheaa saada pois! Leviää vaan kun yrittää luututa ja ekan pyyhkäisyn jälkeen on koko luutuuvesi ihan harmaata. Siispä siirryin itse ulkohommiin ja isäntä on pyyhkinyt pölyjä. :D

Aargh.
Ulkona on nyt muutenkin ollut mukava olla, tokihan siellä on vielä aika vilpoista, mutta enimmäkseen on aurinko paistanut. Grillauskausikin on avattu, talkoopäivänä oli onneksi tosi hyvä ilma paistaa makkaraa ja juoda kahvia ulkona ja pyromaanina olen polttanut tulia kötöstysgrillissämme muinakin päivinä. Metsäpalovaroitus on välillä ollut voimassa, mutta tuossahan se aina lähtee kun vettä ropsauttaa!

Hortoilua. Nokkoslätyt ovat aina olleet herkkua.

Ah nam. Naapurin kissakin olisi halunnut osingolle.

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, ja hortonomin tytär on leikannut syreeninsä luultavasti ihan väärään aikaan (huhtikuun puolella?) ja vieläpä kauhean näköiseksi (olisi jo moottorisahaa tarvinnut, saksissa ja käsivarsissa ei riittänyt vääntövoima) ja kukkasipulitkin taisi syksyllä tulla liian syvälle, kun ei ala narsisseja näkyä. Kai ne niitä oli, mitä tuli maahan tökittyä...

Puitakin on tullut kannettua. Työnjohto valvoo kaikkia tekemisiä, missä on mukana vain oma talonväki, vieraita tullessa pötkivät pakoon:

Viiksi-Vallu, 1 v. kesäkuun 17.

Pikinokka, Vallun piskuinen velipoika. Piki osaa ottaa rennomminkin.

Kyllä se siitä, kun lehdet kasvaa, vai mitä...

Tulppaanit sentään nousee. Takana talosta ulos kannetut purut, menevät katteeksi kunhan pihahommat edistyy.
Koskapa tämä huusholli sisältä näyttää vielä kauheammalta, kuin ulkoa, ajattelin pitää kesän kekkerit kaikki pihalla. Kesäkuussa meillä on varmaan jotkin kissanristijäiset/juhannuskekkerit. (Lähes sananmukaisesti; synttärit on emännällä ja karvalapsilla alle viikon päässä toisistaan.) Jos et juhannuskokkoa tohdi polttaa, niin osallistuppas arvontaan, voit voittaa PartyLiten Luovuus-somisteen niin saapahan ainakin pienen kynttilän liekin illan ratoksi palamaan. Somiste sopii tuikulle tai pieneksi maljakoksi, vaikka lieköhän tänä juhannuksena seitsemää kukkaa kerättäväksikään, voikukat sentään kasvaa... Koska kaikkea pitää kokeilla, myin joskus sen seitsemän sortin kynttilöitä kippoineen. Sittemmin olen todennut olevani siinä luokattoman huono. Joka tapauksessa, tämä kyseinen somiste on ollut joskus vähäisessä esittelykäytössä, eikä taida nykyisistä kuvastoista löytyä. Kävyt kuvausrekvisiittaa, nekin saa halutessaan mukaan! ;)


Arvonnan säännöt: Kommentoi tätä tekstiä 18.6. klo 21 mennessä tekstillä ARVONTA. Jätä mielellään joko sähköpostiosoite tai linkki blogiisi, jotta voittaja saadaan kiinni! Sähköpostin voit ilmoittaa myös minulle osoitteeseen unelmanaremontti@gmail.com. Ilmoita tällöin nimimerkkisi, jolla olet arvontaan kommenteissa osallistunut. Saapi tokii kommentoida ihan muutenkin! :) Iloista kesää ja onnea arvontaan!

13 kommenttia:

  1. ARVONTA :)
    bebene@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Joo, sitä pölyä kyllä riittää luututtavaksi kuukausi kaupalla vielä remontin valmistumisen jälkeenkin.
    Haeppa moottorisaha tai raivaussaha ja sahaa nuo isot tappioksat pois. Niiden päähän kasvaa vain tupsu oksia. Nuo ohuet versot saa jäädä. Tukevat uusia versoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siiitten joskus... :D ois ihan vaan muutama muukin homma. Raivaussaha voi olla vähän huono, nuo kasvaa niin kimpussa että terä voi kimmota viereisestä oksasta kun toista yrittää sahata.

      Poista
  3. Mulla on syreenin uusiminen pihalla kans ajankohtanen. aattelin lähtä vähä maltillisemmin ja ottaa vaan yhen vanahan haaran kerrallaan, sen jossa tullee vähiten viheriää :) niin kerkiää aina kesän kasvaa tilalle uusia versoja, hyvästi siinä kyllä jo onki, että palijo ees huomaa ku sahaa vanahoja pois. Sulle ois sitte nuita taimia, mut otatko sitte ens vkon jälkeen vasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mennee kuun puoleen väliin että ehtii hakemaan. Minäki mietin tota maltillista vaihtoehtoa vaan en jaksanu lomita. 😁

      Poista
  4. Minä leikkasin kaikki anopin aataminaikuiset sireenit maata myöten matalaksi, kun tälle kartanolle muutin. Nyt ovat entistä ehompia.

    Nuo sun vahtikattis kelais kyllä mullekin vahtimaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäki vaihtoehtoa mietin, vaan en raskinu, ois tuntunu jo liian avaralta toiseen suuntaan kahtoessa. Vahtikateistani en luovu! :)

      Poista
  5. ARVONTA! :)
    3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos lukemisesta! Kommentit ovat myös tervetulleita! :)