Että mitäkä

Rintamamiestalon remontointia huvin vuoksi ja tarpeeseen, välillä huvi tuntuu työltä. Pipo kireällä tätä rajausta ei ole kuitenkaan tehty, joskus huvittaa kirjoittaa vaaleanpunaisista leivoksista ja kissanpennuista. Onhan ne söpömpiä kuin joku talo.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Hommat hanskassa –hanskat hukassa

Lueskelin eilen Hesarin nettiversiota ja silmiini sattui artikkeli Suomalaisten suosikkitaloja odottaa purku tai täysremontti – nämä asiat kannattaa huomioida rintamamiestalon remontissa. Jutussa tekniikan tohtori Juhani Pirinen sanoo rintamamiestalojen kunnostuksen yleisimmistä virheistä muun muassa näin: ”’Ryhdytään rakentamaan sisustaa, vaikka vesikaton, julkisivujen, alapohjien ja kellarinseinien rakenteet on tutkimatta ja korjaamatta. Tällainen korjaus menee yleensä hukkaan, kun vauriot joudutaan myöhemmin korjaamaan, jos esimerkiksi ei tutkita purujen todellista tilaa ja jätetään ne vaihtamatta remontin yhteydessä.’” Tämähän on siis juuri, kuten meillä tehtiin, noustiin niin sanotusti takapuoli edellä puuhun... Onneksi vain yhden huoneen osalta. Makuuhuone on meillä semmoinen testinurkka, kaikki ideat kokeillaan ensin siellä ennen kuin kovin revitellään muualla.

Onnessamme kuvittelimme, että pääsisimme helpolla ja talo olisi jotakuinkin perusrakenteilta kunnossa, eikä esim. lattioita tarvitsisi alkaa aukoa. Niinpä kesän lopulla jalkavaivaa poteva mieheni tekemisen puutteessa tempaisi muovimatot pois, totesi alla olevan ihan hyvä lautalattia ja maalasi sen. Minä tilailin innoissani tapetteja ja valitsin värejä. Näin hienolta se näytti (jättäkää matkalaukkuelämä huomiotta):



On sievät Pihlgren&Ritolan paperitapetit, puolipaneelit yms, uunia ei sentään ehditty maalata. Kirittäjänä hommissa oli syyskuussa olleet häät, joihin mennessä piti saada pinnat taas siistiksi, sillä majoitimme vieraita kotiimme. Sitten alkoi mies puhua, että kun hänellä vuotaa nokka. Epäiltiin vähän kissojakin, mutta mies on kait vihikoiran sukua ja oli varma, että jotain hajua lattianjamasta tulee. Minä en haistanut mitään, mutta lisäksi minulle esiteltiin oletettavasti kirjatäiksi tunnistettuja pikkuötököitä, jotka kuulema lisääntyvät kosteissa rakenteissa ja söivät meidän tapettia! Varpaitakin paleli lauhemmallakin kelillä.

Näin ollen muutimme olohuoneeseen ja alkoi vasta asennettujen puolipaneeleiden osittainen irrotus ja lattian aukaisu. Ensimmäisten lattialankkujen irrottua pölähti alta semmoinen ummehtunut purunhaju, että minäkin muiden epäilevien tuomaiden ohella älysin, että kyllähän se isäntä oli oikeassa eikä kaikki ollut kunnossa. Puruja oli jossain vaiheessa vaihdettu lasivillaan, mutta vain osalle lattiaa. Eristeen ja lankkujen välissä oli sitä paitsi kymmenisen senttiä väliä, missä kävi melkoinen veto. Ihmekös niitä villasukkia kuluikin.


Meidän talossahan on alunperin lattiarakenne sellainen, että ensin on hiekka, jonka päälle on valettu betoni, joka sitten on sivelty bitumilla veden kapillaarisen nousun pysäyttämiseksi. Betonin päällä on purueriste ja lattialaudat. Rakenne ei ole ollenkaan pommin varma, vaan jo tuon ajan betonivalut ovat usein vähän mitä sattuu. Meidänkin betonilaatassa näkyi halkeamia ja betoni meni hyvin helposti rautakangella hakaten palasiksi. Vaikka bitumin tarkoitus on estää veden nousu, olivat lattiapurut jossain vaiheessa osin kastuneet, luultavasti ennen kuin tontin ympäri on kaivettu kunnon ojat ja vedenpinnan ollessa tontilla korkeammalla. Myös lattian alajuoksut (eli muille keltanokille suomennettuna: lattian tukipuiden alla olevat laudat) olivat osittain lahonneet. Kuvassa näkyvät alajuoksujen jättämät jäljet, mustimmat kohdat ovat alta paistavaa bitumia. Vähän sienirihmaston jäänteitäkin sieltä löytyi. Kirjatäiden kotipaikkaa sen sijaan ei löytynyt, ja luultavasti ne tulivatkin tapettien matkassa. Niitä ja serkkujaan pölytäitä löytyy aika yleisesti uusistakin taloista, joissa rakennusmateriaalit ovat vielä ns tuoreita.

Ei muuta kuin ikkuna auki ja kaikki tavara ulos. Osa hiekastakin piti lapioida pois suunniteltujen korjaustoimien vuoksi. Sitä hiekkaa onkin ollut nyt pari-kolme viikkoa ihan joka paikassa. Kun kysyn mieheltä, mitä hän miettii, on vastaus ollut yhdeksän kertaa kymmenestä: "Rakenteita." Mutta tätähän me halusimme ja oppirahojahan nämä ovat, tuumasi appiukko.

1 kommentti:

  1. Meiltä löytyi rossipohja keittiöstä: muhia, sanomalehtiä, heiniä, muhia, sanomalehtiä, heiniä. Kaikki kuivia, mutta niin halavatun pölyäviä! Siinä minä sitten talikolla tein heinäkuormaa kaatopaikalle vietäväksi keskellä helmikuuta. Hupaa hommaa.

    VastaaPoista

Kiitos lukemisesta! Kommentit ovat myös tervetulleita! :)