Että mitäkä

Rintamamiestalon remontointia huvin vuoksi ja tarpeeseen, välillä huvi tuntuu työltä. Pipo kireällä tätä rajausta ei ole kuitenkaan tehty, joskus huvittaa kirjoittaa vaaleanpunaisista leivoksista ja kissanpennuista. Onhan ne söpömpiä kuin joku talo.

perjantai 25. toukokuuta 2018

Kevään kasvirumba

Niin, ne puutarhamessut. Hattua täytyy Ruukkiin päin nostaa, olipahan kotipuutarhurille ihan riittävästi katseltavaa (ja ostettavaa...!) Harmikseni kotikylän kevätkirppis ja taimitori oli just samana päivänä, olisin voinut käydä vähän taimia vaihtelemassa kylän emäntien kanssa. Naapurin Henna otti minun ylimääräisiä orvokintaimia kuitenkin mukaan omien myytäviensä sekaan, mutta kuulosti, että ei ollut taimikauppa käynyt kovin vilkkaana kellään. Keskenään saatiin sitten taimia vaihdella, käyhän se niinkin! :D


Piki olisi aamulla ollut myös lähdössä. Kirpputorille myytäväksi, vai messuvieraaksi hevoskeskuksen menoa ihmettelemään, sitä ei suostunut kertomaan. Ilmeestä päätellen niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, kuitenkin. Kissat jäivät sentään kotiin, messuseuraksi lähti pari hortonomia elikkäs äiti ja serkkulikka. Pitäähän ne olla asiantuntijat matkassa. Talon toiselta ihmisasukilta tuli toive, että jos tyrnipensaita tulisi reissulta kotiin. Lähdin katselemaan myös jotain sopivaa, vähän isommaksi kasvavaa pensasta aitalle auringonsuojaksi.

Joo, lähti sieltä tyrnipensaita... Oli uusia lajikkeita nimeltään Eva ja Otto, hortonomit epäilivät että voisivat olla vanhoja lajikkeita kestävämpiä eräälle kasvitaudille, joka tyrnejä on puutarhoissa viime aikoina vaivannut. Sitten tuli osteltua vähän heräteostoksia. Auringonsuojaksi valikoitui lopulta pähkinäpensas, siis euroopanpähkinä. Syötävä osa näistä kulkee nimellä hasselpähkinä. Pähkinät kuulostivat olevan ristipölytteisiä, eli kaksi yksilöä tarvitaan jotta saadaan syömistä. Jos saadaan. Kuulostivat pensaat olevan jänisten herkkua. Talvenkestävyydestä en olisi niin huolissani, pähkinät, joiden jälkeläisiä ostamani taimet ovat, ovat kasvaneet Ruukissa jo lähemmäs 40 vuotta, ja suunnilleen samoilla vyöhykkeillä tässä ollaan. Innostuin niin, että tempaisin matkaan vielä yhden pensasmustikan ja suklaakirsikan. Ei mitään tietoa, ovatko ne itsepölytteisiä vai ristipölytteisiä, pitänee jättää tilaa, jotta tarvittaessa saavat kavereita. Pensaat olivat kaikki enempi tai vähempi vielä lehdettömiä tai hyvin vaatimattoman näköisiä, otan sitten kuvan jos/kun ovat vielä muutaman viikon päästä hengissä, koska suutarin lapsella ei ole kenkiä.

Mitäs tässä, onko nämä kaikki alpakoita?
Lapsille oli messuilla myös aasi rapsuteltavana.

Tämähän ei meille riittänyt. Serkkulikka piti kyyditä takaisin Ouluun, ja saimmekin kuningasidean käväistä siinä samalla vielä iltapäivällä mutkan Yrjänäisen puutarhalla. Meillä alkaa serkun kanssa olla kevätperinne, että sieltä haetaan kesäksi yrttejä parvekelaatikoihin ja pihan kesäkukkaistutuksiin. Yrjänäisellä on nimittäin perinteisten kukkien sekä kurkun- ja tomaatintaimien lisäksi melkoinen määrä erilaisia yrttejä, niin vanhoja tuttuja kuin aina myös jotain uutta ja kummallista. Viime kesäksi ostamani piparmintun, appelsiinimintun ja sitruunamelissan tökkäsin syksyllä aitan taakse talvehtimista kokeilemaan. Näkyy appelsiiniminttu siellä nyt leviävän kilpaa maahumalan kanssa ja olipa kaksi muutakin riemukseni selvinnyt. Niinpä tällä kertaa selvisin "vain" parilla paperikassilla....

Tilli, laventeli, rosmariini ja pari purjopurkkia.
Toisessa kassissa oli oregano, rohtobulbine ja pussillinen itusipuleita.

Kaiken kaikkiaan, jos olisin vastaavalla rahamäärällä käynyt vaateostoksilla, olisi siitä luultavasti jäänyt lähinnä paha mieli. Hyötykasveja ostellessa ei tarvitse tuntea tunnon tuskia! Tuskaa tuottaa lähinnä se istutuskuoppien kaivaminen. Siihen hommaan olen vielä osin heikosti päässyt, viime viikon paha flunssa ja ajanpuute ovat olleet vielä riesana. Mut "vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä"...

6 kommenttia:

  1. Just toin mullan kaivelun ja istutus hommien takia pyöräilin teidän ohi. Nimen omaan ohi. En halua riistää sinulta kasviharrastuksen parasta vaihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eilen oli koululaisten ohjaamisen jäljiltä puhti pois, keräsin vain vähän yrttejä kuivuriin ja tein raparperikiisseliä blogin päivityksen ohella. Että oisit ihan hyvin voinu pyörähtää!

      Poista
  2. Joo, kyllä hyötykasvien ostaminen on kuin pistäisi rahaa pankkiin. Täällä on istutettu kuorma-autollinen erinäisiä potteja, ensimmäisen istutusalueen jälkeen aloin katsella kaihoisasti aitamaaleja, sillä maalaus ualkoi tuntua pienemmältä pahalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ihan aidaksi asti pitäisi laittaa, niin ottaisin kyllä työpaikalta pottiputken lainaan ja istuttaisin kuusentaimia siinä 1,5 vuoden kypsässä iässään, missä ne metsäänkin istutetaan... :D Pähkinät saanen tänään maahan, jyrsimen avulla syntyy samalla uutta kukkapenkin paikkaa.

      Poista
  3. Mietin pää punaisena, missä on Yrjänäisen puutarha. Lord Google auttoi ja sitten totesin helpottuneena: "Jaa toi, kyllähän mää tuon tiiän. Sinne mentiin ennen vanhaan pyörällä, kun vielä asuttiin cityssä". Pitääkän hurauttaa sen kautta, kun lähetään Oulujoen taimistolle.

    Ruukissa sen sijaan en ole ikinä käynyt. Josko ensi keväänä tehtäisiin sinne treffit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurautahan, joutuu tosin budjetoimaan itsensä tiukasti kun siellä on niin paljon houkutuksia... :D Jo van, rehvataan! Enköhän siihen mennessä "tarvi" lisää kasveja pihaan niin on tekosyy messuiluun... (Kuolevat varmaan nuo entiset, sanoo sisäinen puolankalainen)

      Poista

Kiitos lukemisesta! Kommentit ovat myös tervetulleita! :)